Joulu 2009

Kuvassa luultavasti sanotaan "pippap" ja toivotaan, että kuvan ottaja laulaisia tiptappia (= tonttujen jouluyö)...

Voiskohan käsi venyä yhtään enempää, ettei tarvitsisi mennä enää lähemmäs pukkia?

"VAU!" Jostain syystä paketit otettiin vastaan suu auki..

Isi antaa kyytiä

"ja sitten tuonnepäin"

Aatonaattona lähdimme Aaronin yöunia vasten ajamaan kohti Inkeroisia. Ajatuksena oli, että Pikkuherra siirrettäisiin sitten näppärästi parin tunnin automatkaunien jälkeen suoraan sänkyyn nukkumaan, koska niinhän lapset toimivat, eikö? No ei. Aaron nukahti vasta puolessa välissä matkaa, vaikka uniaika oli jo lähdön maissa. Ja tietysti pieni sitten heräsi perillä heti, kun auto pysähtyi, eikä puhettakaan, että oltaisi menty heti uudestaan unille. Yritystä kyllä oli, mutta kaksi tuntia siinä meni. Ja puolilta öin oli sitten myös eräs äiti valmis unten maille... Ja seuraavana aamuna toki ylös ennen kahdeksaa.

Aattoaamuna mumuska keitti meille riisipuuroa. Aaronkin sanoi "mammam", (eli namnam). Aamupuuron jälkeen olikin hetki aikaa touhuta ennen joulusaunaan lähtöä. Sauna oli Aaronin mielestä pelottava paikka, ja sitä hieman itkettiin. Tosin pikkuherraa itketti sitten myös poislähtö, kun oli juuri päässyt vesiletkulla leikkimisen makuun.

Päiväunien jälkeen Aaron jäi isin ja mumuskan kanssa laittamaan jouluruokia pöytiin, kun äiti ja vaari lähtivät käymään hautuumaalla. Ja sitten olikin jo ruoka-aika. Aaronin lempparia taisi olla karjalanpaisti ja kinkku, mutta myös mumuskan uunituutinki teki kauppansa. Tai oikeastaan Aaron ei kyllä irvistänyt millekään ruoalle, vaan kaikki näytti kelpaavaan.

Ja sitten oli se illan kohokohta, the Joulupukki! Aaron säikähti pukkia niin, että edes isin syli ei riittänyt, vaan piti päästä äidin syliin turvaan. Kuitenkin, kun pukki alkoi antaa lahjojansa, niin pikkuherra uskalsi käydä niitä hakemassa. Aaron ojensi kätensä niin pitkälle kuin suinkin yletti, katsoi alta kulmien ja suu auki nouti paketteja. Pukkikin joutui ojentamaan niitä aika pitkälle... Pukin sylissäkin pieni kävi istumassa, mutta parkuhan siitä tuli. Ja voi sitä hulinaa ja ihmetystä, kun sitten lopulta päästiin avaamaan lahjoja! Aaron ei loppuiltana tiennyt, miten päin olisi ollut ja millä leluilla leikkinyt, kun oli paljon kaikkea uutta ja kivaa.

Joulupäivänä ajoimme Kuusaalle tervehtimään Tuukan perhettä. Aaron nukkui siellä hyvät päikkärit. Herättyään ja syötyään pikkuinen sai lisää lahjoja, ja taas oli ihmeellistä. Kuusaalta ajoimme vielä minun tädilleni Anjalaan, jossa Aaron oli jotenkin erityisen villillä päällä. Juoksi ympäri taloa, tutki joka paikan ja kolon, yritti avata kaikki keittiön laatikot... Harvoin tuo hassulainen on uudessa paikassa niin rohkea. Ja sitten takaisin mumuskan luo syömään ja leikkimään.

Tapaninpäivän aamuna kävimme koeajamassa joululahjaksi saadun pulkan. Aaron nautti vauhdista, kunhan se oli isi, joka pulkkaa veti. Heti, kun äiti tarttui pulkan narusta kiinni, alkoi kauhea parku ja itku ja huuto ja kyyneleet valuivat pitkin poskia. Ja kas, isi kun tarttui uudestaan narusta, maailma hymyili taas. Aaron on nyt niin isin poikaa että... Isin pitää syöttää, pukea, tanssia, ja ilmeisesti vetää pulkkaa. No, onneksi äitikin kelpaa, jos parempaa (isi) ei ole paikalla. Tapaninpäivän illaksi ajettiin jo kotiin, kun täällä riittää vielä pakkaamista pariksi päiväksi...

Uusi sana, jota meillä hoetaan on "nennää", eli "mennään". Aaron tarraa sormesta kiinni ja vetää aikuisen perässään, ja sanoo tiukasti "nennää". Sitten pitää mennä milloin minnekin. Toisinaan se on ovipuhelin, toisinaan tietokone.

Nyt on meilläkin imetys loppu. Aaron vieroitti ihan itse itsensä. Aatonaattona imi vielä pitkään ja hartaasti tissiä lohduksi illalla, kun heräsi kesken unien automatkan jälkeen, mutta sen jälkeen ei ole ottanut. Jo jonkin aikaa olen antanut tissiä vain iltaisin, ja sitä ennen oli kauan vain kaksi kertaa päivässä, mutta nyt se taisi sitten loppua kokonaan. Eikä Aaron ole viime aikoina enää kunnolla sitä syönyt muutenkaan, vaan imaissut vain pari kertaa nopeasti. Onneksi loppui näin harmittomasti ja kivuttomasti, itsestään. Vaikka kyllä äidillä on hieman haikea olo, kun oma vauva on taas askelta isompi poika...

Rauhallista Joulua

Pikkuherra toivottaa kaikille rauhallista joulun aikaa. Syökää hyvin ja paljon, ja ajelkaa turvallisesti, mikäli jonnekin matkaatte!

nuhasta toipumaan päin

Kävimme silti Aaronin kanssa tänään lääkärissä tarkistuttamassa korvat, kun herra on parina yönä heräillyt aika tiheään tahtiin. Onneksi korvat kuitenkin olivat ok, eli kyse lienee sitten taas niistä hampaista... Lääkäri oli tällä kertaa Aaronin mielestä aivan kamala paikka, ja sitä piti itkeä vaikka kuinka paljon. Ei melkein edes auttanut se, että kiva setä antoi leikkiä iPhonellaan, ja yritti lepytellä vaikka kuinka ja paljon. On pienelle tainnut tulla terveydenhuoltoviranomaiskammo noista rokotuskerroista. Nuhaöihin on ihmeen hyvin auttanut sipuli :) Ollaan siis laitettu Aaronin sängyn viereen raakaa sipulia pilkottuna. Meillä se roikkuu vanhasta polvisukasta – oikea kunnon pirkkaniksi. (Sipulivinkistä kiitos Sallalle ja Tainalle).

Aaron on nyt nauttinut, kun on päässyt lumihankeen telmimään. Viime talvena tuo pieni ei oikein vielä hangesta ymmärtänyt, kun ei osannut kävelläkään, mutta nyt lunta on kiva heitellä ja tutkia. Odotellaan, josko se pukki toisi pulkan, niin pääsisi vielä mäkeenkin ;)

Ensi viikolla on tällä perheellä sitten edessä muutto uuteen kotiin. Aika jännää! :)

rokotusta taas

Kävimme tänään ottamassa Aaronille tehostepiikin siihen tavalliseen influenssaan. Aaronilla oli ilmeisesti liian tuoreessa muistissa edellinen kerta, kun pienen alahuuli alkoi väpättää jo neuvolan tädin ottaessa piikkiä esiin. Ja mikä huuto ja rimpuilu siitä tulikaan. Eikä se itku meinannut loppua sitten millään.

Aaron on viime aikoina alkanut hupsutella. Tänäänkin päiväunille mentäessä hän laittoi pupun peiton alle (minulla oli silmät kiinni), ja hyvin surkealla äänellä kuului "pupu, pupu". Avasin silmät, ja katsoin että mikä häntä, niin pieni sieltä sängystänsä katseli minua huolestuneen näköisenä. Nostin hieman Aaronin peittoa, ja kas, siinähän pupu oli herran vatsan päällä käsissä. Ja kunnon naurunremakka päälle :D

isin poika

Aaronista on tullut isin poika. Kun isi on kotona, niin isin pitää syöttää, laittaa Aaronin vaipat, leikkiä ja lohduttaa. Sekä tietysti tanssia! Kun minä yritin tanssia Aaronin kanssa, niin pikkuherra pyrki vain isin syliin. Ja jos menin siinä vaiheessa liian lähelle, niin pieni käsi työnsi minut määrätietoisesti pois. Onneksi minäkin saan vielä osani hellyydestä: tänäkin aamuna tuli monta suukkoa halien kera :)

Tänään kävimme koko perheen voimin katsomassa itsenäisyyspäivän paraatia. Aaronin paraatikestävyys ei tällä kertaa ollut kovin hyvä, mutta ajankohta osui juuri ikävästi lähelle ruoka- ja päiväuniaikaa. Eikä tuota pientä vielä kovin paljon ne panssarivaunut ja muut kiinnostaneet. Yleisössä olleet koirat kiehtoivat paljon enemmän.

Joulun jälkeen on pikkuherran (ja koko perheen) elämään tulossa suuri muutos, kun muutamme isompaan asuntoon. Viime viikolla teimme kaupat paritalon puolikkaasta, ja tilaa on ruhtinaalliset 4 huonetta ja keittiö. Aaronkin saa siis oman huoneen, vaikka alussa herra nukkunee vielä meidän kanssa samassa makuuhuoneessa. Sitten, kun pieni pikkuhiljaa tottuu uuteen paikkaan, niin voi alkaa yrittää omaan huoneeseen siirtymistä. Ensin luultavasti päiväunien ajaksi, ja sitten joskus jopa yöksi.

Muuten meidän arki on hyvin rauhaisaa. Harrastuksista viimeinenkin loppuu ensi viikolla, ja sitten pitää keksiä jotakin muuta aktiviteettia päiviksi. Aaron tapailee koko ajan yhä enemmän sanoja, päiväunille mennessä oppi juuri sanomaan "hiha". Pidemmät sanat menevät vielä pelkällä etutavulla: (joulu)kalenteri on "ka", ja piirtää on "pii". Istua on meillä yleensä "sittuu". Tänään pikkuherra yllätti meidät aamulla laulamalla "lalalala", vaikka l-kirjain ei vielä muuten ole ollut valikoimassa. Tällä hetkellä suosikkina ovat kuitenkin k-sanat: kakku, kakka, kukka ja kettu.

Eilen illalla isi sai todistaa Aaronin ja unipupun hellää hetkeä: Aaron oli ollut jo toista tuntia unten mailla, kun makuuhuoneesta kuului jokin pieni ääni. Tuukka meni tarkistamaan, että onko pojalla jokin hätä. Eikä mitä, siellä tämä pieni hassukka ihan unissaan antoi pusuja pupulle. Söpöä <3

kuvia syksyltä

Aaron on toisinaan hyvinkin omatoiminen välipalan suhteen...

Piirtäminen on nyt in.

Teos alkaa hahmottua paperille

Riihimäen joulukauden avajaisiin oli lapsia varten tuotu lumikasa. Ja kivaa oli!



Aaronkin pääsi pyllymäkeen

Tänään oli viimeinen kerta värikylpyä

pieni Dream Theater -fani

Jos olemme kaikki kotona aamusta, kun heräämme, niin tavaksi on tullut köllötellä vielä hetki sängyssä, ja ottaa Aaron meidän väliimme. Tässä vaiheessa yksi Pikkuherran lempipuuhista on pyytää isin kännykkä esiin videon katsomista varten. Tämä pyytäminen tapahtuu sitten, että Aaron nyökyttää päätä voimakkaasti, huitoo toisella kädellä ilmaa ja usein vielä murisee. Ja mikä video on siis kyseessä? Isin taltioima pätkä Dream Theaterin syksyiseltä Helsingin keikalta. Sitä pieni sitten katselee haltioituneena, keinuu musiikin tahdissa (rauhallinen biisi), taputtaa yleisön taputtaessa, heiluttaa käsiä ilmassa, ja toisinaan yrittää jopa laulaa. Välillä puhelinta pidetään kädessä, jotta voi osoitella näytöltä hyviä kohtia (lamput), välillä se lasketaan sängyn päälle, että voi eläytyä paremmin tunnelmaan. Hassu pieni.

ps. ainiin, kirjain k on palannut takaisin. Nyt sanotaan kakku (barbababa-kirjassa tehdään kakkua), ja häkki, eli hämähäkki. Hämähäkkiin liittyy olennaisena se, että etusormet ovat vastakkain, ja sitten pitää laulaa leikkiä hämähämähäkkiä, niinkuin muskarissa tehtiin. Eli äidin ja isin lisäksi tulee tällä hetkellä ainakin hattu, nenä, siiä (silmä), kakku, häkki, kitta (kitara), tie (tietokone). Ja on niitä varmaan muitakin...

takaisin arjessa

Nuha voitettiin sunnuntaina, ja maanantaina uskaltauduimme jo värikylpyyn. Aaron oli oikein mielissään, kun sai sotkea oikein siveltimellä. Värit olivat sinistä, keltaista ja punaista. Ne oli tehty elintarvikeväreillä ja piimällä. Aaron myös tykästyi makuun: imeskeli sivellintä hartaasti ja sanoi "ahhhhhh".

Tiistaina kävimme neuvolassa hakemassa rokotuksia. Aaron sai piikin molempaan reiteen. Vasempaan jalkaan tuli normaali kausi-influenssarokote, oikeaan jalkaan sikainfluenssarokote. Ensimmäisestä rokotteesta pikkuherra ei ollut millänsäkään, mutta toisesta rokotteesta tuli suunnaton parku, joka ei meinannut loppu millään. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Aaron itki rokotuspiikkiä. Neuvolassa oli aika lailla porukkaa samoja piikkejä hakemassa, mutta jono eteni nopeasti. Ja oli mukavaa seuraa. Aaroninkin mielestä sinne olisi vielä voinut jäädä leikkimään. Rokotteista ei vaikuta tulleen minkään sortin haittavaikutuksia.

Kotona Aaron on nyt treenannut puuvärien käyttöä. Viivaa tulee paperille kovaa vauhtia, mutta toisinaan herran tekisi mieli testata niitä kyniä myös mm. sohvaan ja nojatuoliin... Ja Aaron osaa myös pyytää niitä kyniä, kun hänen tekee mieli piirtää. Ensin hän hakee paperia, sitten seisoo lipaston vieressä ja huutelee "tätä, tätä" ja osoittaa lipaston päälle, jossa kynät ovat. Kyllä me siitä vielä picasso saadaan ;)

Aaronista on tullut myös meidän talouden pierupoliisi... Jos joku (siis enhän minä, vaan isi ;) meillä pieraisee, ilmaisee Aaron asian päristämällä huulillaan "ppppprrr" ja osoittamalla sormellaan äänen suuntaan. Tasapuolisuuden nimissä pieni ilmaisee myös omat kaasupäästönsä äänitehosteilla, jos ne joltakulta olisivat jääneet huomaamatta. Mitä siinä muutakaan voi kuin nauraa, vaikka moinen käytös tuskin kuuluu kauniisiin käytöstapoihin? :D

nenäfriida

Meillä ollaan yhä nuhassa, ja Aaronin nenää on niistettu vanhalla kunnon Nenä-Friidalla. Tänä aamuna Aaron nappasikin itse kyseisen kojeen keittiön pöydällä, tunki sen nenään ja turisti oikein kunnolla :D (Vielä kun Pikkuherra ymmärtäisi imaista siitä letkusta samalla, niin minulta säästyisi hommia...) Taisi olla raasulla nenä hieman tukossa.

Harmittaa hieman, kun värikylvyt ja muskari jäävät väliin tällä viikolla. Pihalla olemme sentään käyneet leikkimässä, kun Aaronilla ei kuumetta ole ollut.

Isänpäivä

Isänpäivä sujui rauhaisasti kotosalla. Aaron oli maalannut isille kortin, ja minä valmistin aamupalan ja kakun. Ja päivällistäkin. Aaron-raasu on taas nuhanenä-nuusku, joten ensi viikon harrastuksen jäänevät vähemmälle.

Aaron pääsi suklaan makuun jo lauantai-iltana kakkutaikinan muodossa

Kakkukin maistui isin sylissä syötynä

Nunchuk korvassa

Saimme tiistaina lainassa olleen Wii-pelikonsolimme takaisin, ja kuten yleensä meillä, jäi se lojumaan lattialle kassissaan. Aaronhan tietty sitä kassia tonkimaan, ja kaivoi esiin mm. vanhat tutut guitar hero -kitarat, joita tykkää räpeltää. Lisäksi kassista löytyi wiin peliohjaimet, joilla pikkuherra hyvin asiantuntevasti osoitteli kohti telkkaria (rannelenkki asianmukaisesti laitettuna, toim.huom.), mutta hauskimmat hetket meille soi nunchuk-apuohjain. Aaron ei kai ollut nähnyt kyseistä kapulaa käytössä, ja päätteli sen olevan kuumemittari. Niinpä hän sitten kulki loppuillan pidellen nunchukia korvallaan... No, onhan siinä muotoilussa jotain samaa kuin meidän korvakuumemittarissa :D Äitiä ja isiä tämä saattoi tosin hieman huvittaa.

Tänään meiltä jäi aamun muskari väliin, kun vaikeahkon yön jälkeen nukuimme yhdeksään asti. Ja tuo muskari olisi alkanut jo puoli kymmeneltä. Yllättäen puoli tuntia ei riitä meidän aamutoimiin. Niitä hampaita meillä tehdään kuin iisakin kirkkoa :/ Vai voisikohan olla jotain muuta? Vaikea sanoa.

Aaron kiipeää nykyään hyvin sujuvasti sohvalle ja ylettää yllättäviinkin paikkoihin. Keittiön pöydältä katoaa kaikki herkut, jotka ovat 20 cm päässä pöydän reunasta. Tietokonepöydän päällä olevasta kynäpurkistakin Pikkuherra osaa pihistää kyniä. Jos äiti sattuu silloin paikalle, niin Aaron näyttää kyllä sormella tietävästi "soosoo" ja sanoo "eii"...

Eilen Aaron oli aivan haltioitunut, kun telkkarista tuli Tanssi, jos osaat. Aaron steppasi mukana, kumarteli ja pyöri, ja pää nyökytti tahtia. Muuten Aaron nykyään haluaa tanssia aina mieluiten äidin tai isin sylissä. Pitäisi kai näyttää enemmän tanssiohjelmia :)

tanssipöhkö

Aaron rakastaa tanssimista, ja mieluiten Aaron tanssii äidin tai isin sylissä. Kun musiikki alkaa soida, tarraa tuo pieni apinanpoikanen tiukasti kaulasta kiinni. Siinä pysytään niin kauan, kuin toinen vain jaksaa keinutella. Yleensä senkin jälkeen yritetään vielä saada vanhempi tanssimaan lisää. Rokimpi musiikkikin iskee Aaroniin hyvin: pää nyökyttää usein tahdissa. Tiistaina meillä on viimeisen kerran musiikkiopiston muskaria, mutta kansalaisopiston muskari jatkuu vielä kuukauden ajan.

Huomenna olemme menossa värikylpyyn taidemuseolle. Aaron pääsee taas sotkemaan sydämensä kyllyydestä :) Kotona pikkuherra kerran jo testasi lyijykynää, kun äidin silmä vältti... Kaikkialle tuo pieni jo ylettää. Eilen aamulla Aaron nappasi juustohöylän pöydältä ja sanoi "zhyystoo". Yllättäen herra ei kauaa saanut sitä juustohöylää pidellä.

hattu ja nenä

Aaron treenaa tällä hetkellä kaksitavuisia sanoja. Hattu ja nenä tulevat hyvinkin selkeästi, juusto lausutaan kuten voisi kuvitella amerikkalaisen sen lausuvan (zhyystö, tai jotakin sinne päin). Enimmäkseen puhe on kuitenkin vielä tö-tä-ti-tasolla. Paitsi sitten ne eläinten äänet, joita sanotaan paljon.

Yllätyksiä ja rosmoilua

Olemme viettäneet kuluvaa viikkoa mumuskan ja vaarin luona Inkeroisissa, ja Aaron on oppinut täällä ollessa uusia juttuja. Niistäminen on nyt tosi pop (joo, pientä nuhaa on), toisinaan Aaron turistaa paperiin, toisinaan ilman...

Tänään Aaron yllätti äidin oikein isosti, kun kesken iltapuuhien juoksi yhtäkkiä olohuoneesta vessaan, istui potalle ja teki sinne pissit! (Oli siis siinä vaiheessa nakuna). En olisi uskonut, että Pikkuherra vielä tunnistaa pissihädän, saati että olisi kyennyt pidättämään potalle asti. Kakkahädästä Aaron on kyllä ilmoittanut jo jonkin aikaa tulemalla luokse ja ähisemällä tietty ilme naamallaan. Useimmiten siinä vaiheessa vielä ehtii potalle, mikäli pitää kiirettä. Täällä Aaron on käynyt muutenkin paljon istuksimassa potalla, ihan vaatteet ja vaippa päälläkin, mikäli minä en ole ollut lähistöllä, ja nyt sitten mietin, että yrittiköhän pieni silloinkin viestiä pissihädästä...

Lisäksi Aaronista on tullut pieni rosmo. Eilen hän kävi ryöstämässä minun lihamurekkeestani yli puolet. Tuli vain lautasen ääreen ja poimi sormineen murekkeen palasia.. Tänään lähti leipäkorista leipä, ja minun suustani meinasi lähteä suolatikku. Lisäksi mumuska yllätti Aaronin keittiössä, kun herra hamusi marmeladi-pussia, jolloin Aaron oli vain näyttänyt sormella "soosoo" ja pyöritellyt päätään. Onneksi ei ehtinyt saada niitä, kun meillä on ollut linjana, että ei vielä anneta karkkia. Sitä ehtii syödä sitten myöhemmin ihan riittämiin.

hampaita

Eilen illalla nukkumaanmeno taisi olla jotain ennen kokematonta. Aaron vain itki ja itki, ja äiti ja isi olivat aivan ihmeissään, että mistä nyt tuulee. Mietittiin, että johtuuko uudesta ympäristöstä, kun tuntui olevan ihan kauhuissaan (ollaan siis mumuskan ja vaarin luona). Lopulta sitten annettiin pronaxenia (kahden tunnin jälkeen), ja se tuntui tepsivän heti. Aaron nukahti viiden minuutin päästä. Tiedä sitten, että oliko se lääke, mikä auttoi, vai oliko raasu vain niin väsy. Yöllä kuitenkin heräsi uudestaan itkukohtaukseen, eikä sylissäkään tyyntynyt, niin annoimme vielä lisäksi panadolia. Aamulla sitten suuhun kurkistaessa selvisi luultavasti itkuisuuden syykin, kun poskihampaan kohdalla on valtava, musta patti. Eli hampaita tehdään. Muissakin kohti näkyy punoitusta ja kohoumaa, eli luvassa ei liene leppoisan rauhallisia yöunia?

Tänään pikkuherra nukahti ilman mitään lääkitystä, mutta heräsi jo puolen tunnin kuluttua itkien, ja minähän taas antamaan lääkettä. Toivottavasti ei nyt opi yhdistämään lääkettä ja nukkumista... Mutta minun mielestäni on parempi antaa helpotusta kipuun, kuin itkettää lasta.

Tällä hetkellä Aaron myös hereillä ollessaan hakee enemmän lohtua äidistä kuin aiemmin. Syliin pitää päästä usein, ja sylissä ollaan hämmästyttävän pitkiä aikoja välillä. Muuten pikkuherra on aivan entisellään. Touhottaa menemään, minkä pienistä jaloistaan ehtii. Aaron myös matkii kovasti eläimiä: kissa sanoo "mii", koira sanoo "hö hö" (vatsan pohjasta asti sanottuna), sikakin röhkii (sisäänpäin rohisuttaa), lehmää sanoo "apuu", lammas sanoo "bää" ja isommat linnut sanoo "kraa". Lisäksi on vielä erilaiset ärjyvät ja murisevat eläimet, kuten leijona ja karhu.

Unipupu

Unipupusta on tullut Aaronille aika tärkeä. Nukkumaan mennessä se useimmiten rutistetaan tiukasti kainaloon, ja sitä ennen unipupu on saattanut saada monta hyvänyönsuukkoa. Tänä aamuna pupun tärkeys tuli ilmi siinä, kun isi nosti Aaronin meidän väliimme. Pikkuherra jatkoi vain kitinää siinä meidän välissä, ja oli hirveä pyrkimys pois sängystä. Lopulta Aaron sai jalat lattialle, suuntasi heti oman sänkynsä suuntaan ja osoitti pupua. Eli pupu piti saada mukaan isin ja äidin väliin! Sitten pikkuherra olikin yhtä aurinkoa siinä välissä, kun hali pupua samalla <3

Kuvia!

Aaron haluaa aina kiivetä mäen yli, ja ylöspäin mennessä ei saa pitää kädestä kiinni. Alastullessa sentään vielä useimmiten.

Äitin pieni picasso maalasi ensimmäistä kertaa siveltimellä. Meni sinne paperillekin jotain...

Kukkuu! Aaron tykkää kurkistella leikkimökin ikkunasta.

Pihan porttia pitää aina yrittää tiirikoida auki vaahteranlehdellä.

Kaivonkantta rummutetaan

Mitäköhän sitä sitten keksis?

Lehtikasassa on kivaa!

Lehdet on oikeestaan ihan parasta!

Tänään muskari alkoi taas pahaenteisesti. Pikkuherra tarrasi minuun kiinni kuin pieni apinanpoikanen, ja naama vääntyi itkuun tämän tästä. Syynä saattoi olla se, että emme ehtineet paikalle ennen muita, jolloin Aaron olisi saanut rauhassa totutella tilaan, vaan nyt muut olivat jo siellä. Onneksi Aaron tänään tokeni kuitenkin suht nopeasti, ja kun heti alkuun saatiin soittaa bassopaloilla, niin johan siitä riemu repesi. Aaron ei osannut oikein päättää, että olisiko soittanut vai tanssinut – Yritti sitten molempia kerralla. Ja äidillä oli melkein tippa linssissä, kun toinen oli niin hellyttävä. Surku tuli joka kerran, kun soittimet kerättiin pois, mutta lopussa oli vielä ekstra-kivaa, kun lapset pääsivät rummuttamaan oikein sydämen kyllyydestä. Loppujen lopuksi oli siis oikein mukava muskarikerta, vaikka minä siinä alussa jo ehdin säikähtää.

Viime viikollakin äiti oli oikein ylpeä, kun olimme Sallan ja Lotan luona kylässä: Aaron oli kiltti poika, ja antoi pienemmälle Lotalle leluja. Tosin lelut olivat siis Lotan omia, mutta silti. Ja yritti laittaa tutinkin Lotan suuhun, vaikka minä ensin säikähdin, että nyt se vie pieneltä tutin! Paria päivää aiemmin Aaron tosin oli kotona ollut hyvin tarkkana omista leluistaan, ja katseli hyvin epäluuloisena Lottaa, joka tutkiskeli palloa ja kirjaa...

Syystouhuja

Aaron rakastaa syksyä. Värikkäitä lehtiä, omenoita... Lempitouhua tällä hetkellä on yrittää tiirikoida pihan portteja auki vaahteranlehden kannalla. Vaahteranlehtiä myös kiikutetaan äidille, isille ja naapureille. Ihmetystä on herättänyt nosturi pihassa, orava, kaivonkannet.. Maaailmassa on niin monta ihmeellistä asiaa :)

Tänään olimme taas muskarissa, ja nyt Aaron viihtyi siellä jopa melkein liian hyvin... Pikkuherra mennä touhotti joka paikassa, ja kiukku meinasi tulla, kun piti luovuttaa pehmolelu eteenpäin. Soitimme myös marakasseilla ja "bassopaloilla" (sellainen iso ksylofoni, jossa ne koskettimet saa irralleen). Ensimmäisen kerran kauhusta ei ollut enää mitään jäljellä :)

muskaria pukkaa

Ilmoittauduttiin Aaronin kanssa toiseenkin muskariin, ja tänään sitten tallusteltiin kansalaisopistolle heti aamupuuron jälkeen. Aaron viihtyi siellä oikein hyvin, johtuisikohan siitä, että tilaa oli runsaasti enemmän? Muskari pidettiin kansalaisopiston juhlasalissa, ja Aaron touhotti innoissaan ympäriinsä. Olipa siellä pari tuttuakin sieltä toisesta muskarista.

Tämän viikon musiikkiopiston muskarikin meni jo paremmin. Tutustuimme Aaronin kanssa pianoon ennen tunnin alkua, niin se ei enää myöhemmin kauhistuttanut. Seisomaleikkeihin ei Aaronin mielestä kuitenkaan tarvinnut osallistua, niistä tuli valtava parku. Annoimme muiden leikkiä, ja istuimme kaikessa rauhassa. Leikitään sitten, kun Pikkuherra on valmis.

Aaron yrittää matkia monia eläimiä; ainakin koiraa, kissaa ja sikaa, toisinaan myös lehmää. Voi niitä olla enemmänkin, mutta äiti ei aina vain ymmärrä. Sitten Aaron on yrittänyt sanoa myös napa, mutta se ulosanti on ollut mm. näbä, maba, nama. Osaa kuitenkin näyttää, missä napa on (äidin napa), ja missä on nenä (äidin) sekä korva (omansa).

kaikkea tuo pieni jo osaa ja ymmärtää

Tänään päiväunilta herätessämme puin housuja takaisin päälleni, jolloin toinen sukka putosi lattialle. Ihmettelin ääneen, että missäköhän toinen sukka on, niin Aaron kävi hakemassa minun vaatekaapistani minulle uuden sukkaparin. Ihmeellinen pieni hassu yllätti taas äidin :)

Kuka pelkää mustaa flyygeliä?

Eilen oli syksyn ensimmäinen taaperomuskari, ja kävi ilmi, että Aaron pelkää flyygeliä. Alkoi pikkuherralla alahuuli väpättää, kun opettaja soitti. Ja puolet tunnista menikin luokkahuoneen ulkopuolella itkevää jätkää lohdutellen. Osansa paniikilla oli varmaan myös suuressa lapsimäärässä. Aaron tuntuu aristelevan samanikäisiä ja hieman vanhempia lapsia, ja parkuhan siitäkin tuli, kun eräs tyttö astui kaksi askelta lähemmäs. Tuota flyygelipelkoa minä kyllä ihmettelen, kun keväällä kaikki meni muskarissa oikein hyvin, ja mummin luonakin ollaan kokeiltu pianoa.

Tällä hetkellä meidän rytmi noudattaa yksien päikkäreiden taktiikkaa. Yleensä olemme heränneet 8–9 välillä, ja ekat unet ovat olleet yhden maissa. Unta on sitten vaihdellen riittänyt vajaasta tunnista kahteen ja puoleen tuntiin. Paitsi sitten tänään. Tänään herättiin jo seitsemältä, ja ajattelin, että ehkä olisi silti hyvä yrittää säilyttää rytmi muilta osin. Niinpä menimme pihalle yhdentoista maissa, ja lounasta söimme puolen päivän tienoilla kotona. Sänkyyn Aaron meni hieman ennen yhtä, mutta unta odoteltiinkin tunti... ja sitten Aaron heräsi jo tunnin kuluttua hirveällä huudolla :/ Eikä rauhoittunut millään. Ei sylissä, ei sängyssä, ei lattialla. Aina kun hetkeksi rauhoittui, niin pienikin muutos laukaisi huudon (jos esimerkiksi vaihdoin laulun hyräilyyn). Lopulta tulin olohuoneeseen, ja istahdin nojatuoliin keinuttelemaan. Ja kappas, siihenhän jätkä nukahti, ja nukkui sylissä kaksi tuntia. Äidillä oli aika kova pissihätä sen jälkeen...

Aaron on oppinut myös uusia juttuja, mm. vetämään vessanpöntön. Oikea ekologisten perhe tällä hetkellä siis :D Tänään Aaron keksi, että roskat voi viedä roskikseen, mikä oli oikein positiivinen yllätys. (Tähän mennessä siis kaikki pienet roskat ovat menneet suuhun...) Aaron yrittää myös kovasti kasata Brion junarataa, ja laittaa junaa kulkemaan sillä. Kun joku vielä osaisi selittää yksivuotiaalle magneettien napaisuudet ym. asiat. Puhelimeen Aaron sanoo "hauuu", ja kissa sanoo toisinaan "mau". Aaron osaa myös noutaa itse maissinaksuja kaapista, mikä ei äidin mielestä ole ollenkaan niin hyvä juttu.

Tässä kuvia parin viikon takaa, taisi olla Tuukan viimeinen lomaviikonloppu:

Isin kanssa on ihan parasta leikkiä hiekkalaatikolla!

Keinussa fiilistellään ja näytetään kieltä :P

Pikkuherran kuusi hammasta

"NAM, omenoita!"

"eikö nää nyt irtoo?"

"irtoo jo!"

"kappas, näitähän on maassakin..."

hei muu-uuumii

Tai oikeammin "ei mmmmiiiii", miten Aaron sen laulaa :) Hassua, että Aaron on ottanut Muumit laululistalleen, vaikka emme ole kyseistä sarjaa vielä seuranneet. Aiemmin laulettiin sitä maamammaa-kohtaa, nyt lauletaan "hei muumi".

Tänään oli reissupäivä, kun minulla oli opintoihin liittyvä tapaaminen Lahdessa, ja samalla kävimme myös minun setäni luona kylässä. Vaikka olikin ihan antoisa ja hauska päivä, niin reissupäivä tarkoittaa Aaronille aina sitä, että rytmi on taas hakusessa... Matkat menivät kuitenkin yllättävän hyvin, ja Aaron nukkui autossa molempiin suuntiin.

Aaronin ruokalistalle on nyt ilmestynyt kotipihan omenat :) Tässä meidän sisäpihalla on muutama omenapuu, ja niistä saa vapaasti poimia. Pari kertaa olemme Aaronin kanssa käyneet hakemassa omput ja syöneet ne keinussa. Tänään herra sitten muisti kesken hiekkaleikkien, että pihan toisessa päässä niitä omenoita on, ja lähti kovaa kyytiä sinne päin omenoita etsimään. Aaron oppi nopeasti itse puraisemaan omenasta palasia, ja kovalla tarmolla saa melkein koko omenan nakerrettua :)

Päivärytmittömyys

Tällä hetkellä elämme aika lailla päivärytmittömästi. Toisinaan mennään yksillä päiväunilla, toisinaan kaksilla. Joskus illat venyvät lähelle yhtätoista, kun toisina iltoina Aaron nukkuu jo kahdeksan pintaan. Aamut vaihtelevat seitsemän ja yhdeksän välillä...

Nämä aamuheräämiset vaikuttavat varmaan eniten meidän rytmiin. Jos herätys on seitsemältä, on pakko mennä kahden päikkärin taktiikalla, kun Aaron ei muuten jaksa vielä koko päivää. Silloin ensimmäiset päiväunet ovat siinä klo 10–11 välillä, ja toiset sitten klo 15–16 välillä. Mutta jos herätys on vasta yhdeksältä, niin unille mennään yhden maissa, ja illasta tulee todella pitkä. Kai tämä tästä jossain vaiheessa tasaantuu?

Tutittomuus jatkuu. Toisena yönä en antanut tuttia herralle enää ollenkaan. Yritin aamulla, mutta Aaron sylkäisi sen pois. Ja sen jälkeen en ole koko tuttia tarjonnut. Eikä Aaron vaikuta sen tutin perään enää kaipaavan. Siihen vaikuttanee myös torstaina alkanut nuha, joten Aaronin on varmaan helpompi hengittää ilman tuttia.

Nuha vaikuttaa myös jonkin verran nukkumisiin. Viime yönä heräiltiin neljän ja kuuden välillä jonkin verran, ja nyt päiväunillakin rohisee. Mietin eilen myös, että onkohan pienellä kurkku kipeänä, kun syöminen oli niin vaikeaa. Toivottavasti paranee pian.

tutitta, osa 2.

Yöllä sorruin antamaan Aaronille tutin. Kaksi kertaa. Jotenkin vain rättiväsyneenä kesken unien ei jaksanut kovin kauaa yrittää muita rauhoittelukeinoja. Ja se tutti sitten auttoi. Mutta puoli kahteen asti Pikkuherra nukkui ilman tuttia. Ja tänään päiväunet menivät ilman tuttia, tosin ne olisivat saattaneet olla pidemmät tutilla. Tai sitten ei, kun Aaronille tuli tänään nuha :( Ja tuosta nuhasta + tutittomuudesta johtuen yöunille nukuttaminen oli tänään jotenkin ekstrasuperpitkä ja itkuinen.

Tänään oli nuhaa lukuunottamatta varsin mukava päivä, kun Taina-kummi kävi Aapon ja Lounan kanssa kylässä. Aaron jopa hieman esitteli Lounalle leluja/kirjaa, mikä oli ihan ihme. Äitin syliin piti kuitenkin päästä heti, kun otin Lounan syliin. Ja Aapo on aina yhtä valloitava ja pienemmät huomioon ottava :) Kävimme läheisessä leikkipuistossa leikkimässä, katsoimme kotona Pingua ja kuuntelimme musiikkia. Päiväunet pienet herrat nukkuivat samaan aikaan, mikä olikin operaatio :D Aaron piti kaikin keinoin bileitä yllä pinnasängyssä, mutta sammahti sitten lopulta, jonka jälkeen Aapokin pääsi unten maille.

Illemmalla tuli Hanna vielä kylään, ja piipahtipa Paula ja Jami-koirakin. Aaron oli taas ihan onneissaan koirasta, ja uskalsi lopulta jopa taputtaa. (Ensin yritti ottaa hännästä kiinni...) Ja oli tosi hauskaa, kun Jami nuoli kaurapuuron jäämät naamalta :D

Ensi yöstä ennustaisin haastavaa, kun tuo nuha hankaloittaa elämää. Tutin varmaan annan, kun Aaron herää ensimmäisen kerran...

tutitta

Toisille päiväunille Aaron ei nukahtanut ihan yhtä helposti kuin ekoille, mutta puolessa tunnissa silti. Päikkäreille mennessä tuli itkukiukku, josta selvittiin sylittelemällä ja heijaamalla. "Ti, ti, ti" hoki pieni, mutta meni kuitenkin nukkumaan ilman tuttia. Ja nukkui kaksi tuntia, mikä sotki kauniisti rytmin illan osalta.

Iltaunille lähdettiin ihan liian myöhään, lähinnä johtuen minun aikaansaamattomuudestani. Tarkoitus oli, että sängyssä oltaisiin 21.15 (heräsi päikkäreiltä 18.15), mutta mehän syötiin iltapuuroa vasta 20.45. Ja siitä meni kaaauuuan, ennenkuin oli tehty iltapesut, pesty hampaat, puettu yöpuku, luettu iltasatu jne., ja sängyssä Aaron oli vasta klo 22. Nyt Aaron ei vaikuttanut koko tuttia edes muistavan, mutta temmellystä riitti muuten hyvät 40 minuuttia ennenkuin uni voitti. Hyväntuulisena temmelsi kuitenkin. Yötä vähän jännitän, kuinka sujuu, kun yleensä Pikkuherra on muutaman kerran herännyt, ja tutilla sitten rauhoittunut.

Aaron lukee

Tapahtuipa toissailtana, kun olin laittamassa iltapuuroa, että oli hetken aikaa ollut hieman liian hiljaista. Ja hiljaisuushan ei tunnetusti ole hyvä merkki, kun lapsista on kyse. Lähdinpä siis katsomaan, mitä pikkuherra puuhaa. Ja mitä herra sitten puuhasi? Luki kaikessa rauhassa kirjaa ja kuunteli soittorasiasta Mozartia! Voi hurja. No, hyvä näin, ettei ollut tuhoamassa mitään :D

Ylläoleva kuva on otettu jo aiemmin päivällä, kun Aaron luki (myös ihan oma-aloitteisesti) eläinkirjaa tyynykasan keskellä. Aaron rakastaa noita sohvatyynyjä lattialla. Ne ovat ihanan pehmeitä, ja niiden päälle voi lötkähtää hyvin, niiden päällä voi kieriskellä ja kiehnätä. Jos sohvatyynyt jostain syystä on laitettu takaisin oikealle paikalleen, niin herra kiskoo niitä alas, mikäli vain ylettyy. Tosin se eilen korjasi niitä myös takaisin sohvalle... Hädin tuskin saa nostettua tuon kokoista tyynyä, mutta niin hän vain nosteli niitä sohvalle.

Tänään yritetään unia ilman tuttia. Tuttia Aaron on syönyt lähinnä nukkuessa ja vaunutellessa (ja autossa), ja ajattelin, että siitä saattaisi olla helpompi luopua nyt kuin myöhemmin. Ekoille päikkäreille Pikkuherra nukahti suht helposti ilman tuttiakin, vaikka hetken aikaa taisi etsiskellä sitä peiton alta. Äsken heräsi puolen tunnin unien jälkeen, mutta nukahti uudestaan, kun hieman silittelin. Katsotaan, miten toiset päikkärit sujuvat. Toivon, että tämä auttaisi yöllisiin tuttikeikkoihin. (Ai kuka kaipaa täysiä yöunia?) Tosin viime viime yönä Aaron heräsi itkien, ja tutti oli tukevasti suussa, eli aina ei voi tietää, mistä heräilyt johtuvat. Voi olla myös voimakas uniassosiaatio siitä, että äidin pitäisi olla sängyn vieressä. Sitä työstetään myöhemmin :)

Voi pyhä rytmi

Tänään mentiin taas vaihteeksi yksillä päikkäreillä. Aamulla herättiin varttia vaille kahdeksan, ja normaalisti Aaron on ollut hereillä kaksi tai 2,5 tuntia ennen ensimmäisiä päikkäreitä. Pikkuherra vaikutti kuitenkin ensimmäisille päikkäreille laitettaessa niin pirtsakalta, ettei ollut oikein muuta vaihtoehtoa, kuin siirtää unia. Puolilta päivin herra vaikutti siltä, että tirsat maistuisivat. Nukkuikin ihan hyvin, heräsi puoli kolmen tienoilla. Mietin, että millä ilveellä jätkän saa pysymään hereillä iltaan asti. No, onneksi tuli vieraita, ja Aaron sosiaalisena tapauksena jaksaa mitä vain... Mutta oli sitten ihan yliyliväsy iltaunille laitettaessa, eikä meinannut nukahtaa millään. Tunnin verran meni, ennen kuin Aaron oli omasta mielestään tarpeeksi touhunnut sängyssä, ja sammahti. Ja kello oli siinä vaiheessa 21.15. Huohhh.

Tämä yliväsymys harvoin lupaa hyvää yötä, joten kauhunsekaisella jännityksellä odotan tulevaa :/

Ja on se kumma, mitä kaikkea vuoden ikäinen sängyssä touhuaa; Peitot tietysti myllätään kymmeneen kertaan. Trikoopeiton alle mennään piiloon, sitä yritetään pukea päälle, se laitetaan harteille, kummitusviitaksi, syliin (ja tätä jatkuu vaikka puoli tuntia). Ikkunaankin ylettää jo koputtamaan. Verhoja voi repiä. Unipupu ja tutti lentävät sängystä, ja niiden perään huudetaan, kunnes äiti antaa takaisin. Jalka tungetaan pinnojen välistä ja leikitään, että se on juuttunut kiinni ("äääääääää, äiti auta"). Yritetään saada äiti nauramaan sanomalla "kukkuu, kakku, kikka, kakkaa" jne, ja kurkkimalla pinnojen välistä. Ja kun mitään muuta ei enää keksi, voi aina tehdä kakat.

On se vaan niin suloinen ja lutunen.

vauva-kinoilua

Torstaina kävimme Aaronin kanssa jo toisen kerran elokuvissa Helsingissä. Aaron ei leffasta niin perustanut, mutta viihtyi ihan mainiosti teatterissa. Leffaseurana meillä oli Kamila-täti ja Maria-serkku, sekä Salla ja Lotta.

Vauvakinossa oli parempi palvelu kuin odotinkaan tai tiesin. Aaron nukkui, kun leffa oli alkamassa, niin hänet pystyi jättämään vahtimestarien hellään huomaan salin ulkopuolelle. Vahtimestari tuli sitten kertomaan, kun Aaron heräsi. Leffan aikana Aaron söi lounasta, rusinoita ja aika monta maissinaksua, mutta aikaa jäi myös salissa seikkailuun.

Leffan jälkeen kävimme vielä lounaalle. Aaronkin sai maistaa lohipastaa, ja onnistuipa dippaamaan sormensa myös äidin tiramisuun.

Junamatkatkin menivät ihan ok. Paluumatkalla Aaron oli vain hyvin, hyvin väsynyt, ja tästä johtuen hieman känkkäränkkänä. Mutta kuka sitä nyt matkalla nukkuisi, etenkin jos on mukana HBL:n heliumpallo? Menomatkalla Aaronille maistui konduktöörin antama lastenlippu. Huomasin vasta, kun lippu oli melkein kokonaan syöty...

Eilen kävimme ensimmäistä kertaa avoimessa päiväkodissa leikkimässä. Harmi vain, että siellä ei siihen aikaan ollut ketään muita. Aaronia tämä ei liiemmin haitannut – saipahan kolmen aikuisen jakamattoman huomion ja vapaan pääsyn kaikkiin leluihin. Siellä leikkiessä Aaronilta tuli uusi sana: "hauu", eli haloo.

Viime viikonloppuna mustikassa Jämsän synninlukossa

Jos kukaan ei kippistä Aaronin kanssa, niin se on tehtävä itse! Toisessa mukissa maitoa, toisessa vettä.

Maito on hyvää!

Tai sitten ei... Aaron urheasti maistaa maitoa, mutta aina se ensireaktio siihen on puistatus tai vähintään pieni hyi-irvistys. Kuitenkin, kun hänelle on kovasti sanottu, että "maito on hyvää, namnam", niin sekunnin päästä pikkuherra hymyilee, maiskauttaa suutaan ja saattaa jopa sanoa mammam (=namnam). Todella uskottavaa? :D Tämän jälkeen Aaron saattaa ottaa jopa toisen kulauksen maitoa nokkamukista, mutta ei sitä maitoa vielä kovin paljon mene. Yrityksen puutteesta ei voi kuitenkaan moittia...

Kotiruokaa

Tänään loppui Tuukan loma, ja me olemme Aaronin kanssa taas kaksin kaiket päivät. Paluu arkeen siis... Aaron aamulla ihmetteli kovin, että minne se isi oikein meni.

Viime viikon lopulla teimme vielä viimeisen lomareissun, ja kävimme Jämsässä moikkaamassa mummia, pappaa ja Honey-koiraa. Aaronkin uskalsi jo toisena päivänä ihan itse taputella koiraa hieman :) Jämsässä Aaron pääsi taas kerran mustikkametsään, ja nautti oikein kovasti.

Sunnuntaina oli taas yksi virstanpylväs, kun Aaron sai ensimmäistä kertaa syödä ihan samaa ruokaa kuin äiti ja isi. Listalla oli perunoita ja jauhelikastiketta, porkkanaraastetta ja raejuustoa. Todella eksoottista :D Mutta Aaronille tämä upposi tosi hyvin, vaikka soosissa olikin mausteita jonkin verran. Ja pikkuherra oli oikein tyytyväinen, kun sai itse syödä lusikalla. Lusikan käyttöä olemme treenanneet jo jonkin aikaa raejuuston kanssa, ja synttärikakun syöntikin sujui hyvin omalla lusikalla. Kyllähän siitä sotkua tuli, kun yllättäen ruoka ei pysy lusikassa, jos sitä heiluttelee ilmassa... Nyt varmaan jonkin aikaa syödään sekä purkkiruokaa että kotiruokaa, riippuen äidin ahkeruudesta ;)

Ja loppuun Aaron-suomi-sanakirja:
tittii - kukkuu
kitti(s) - kippis
ki - kissa tai koira
ptrrrrrm - auto
tä/tö/ke - yleispäteviä joka tilanteeseen, kun osoitetaan jotain esinettä, ja oletetaan aikuisen sanovan kyseisen objektin nimen

1-vuotisneuvola

Taas se neuvolantäti totesi, että Aaron on "touhukas poika. Kävelee ilman tukea varmasti ja hyvin. Sanoja, tavuja tapailee. Kuulo +/+, näkö +/+". Lisäksi saatiin pentavac-rokote, jonka aikana Aaron oli isin sylissä. Hienosti Aaron sen piikin kesti, vähän sanoi, että "äääh", mutta ei sen kummemmin parkunut. Lisäksi Aaron esitteli heti alkuunsa parhaita taitojansa: potki palloa minkä kerkesi ja touhottaen tutki leluja sekä sai itsensä solmuun kuminauhan kanssa... Pallon potkimista testataan kuulemma vasta 2-vuotisneuvolassa.

Niin, ne strategiset mitat vai? Pituutta 78,5 cm ja painoa 9970 grammaa, pään ympärys 45,8 cm. Pituuskäyrä lähti hivenen taas nousuun, mutta paino-pituuskäyrä menee tasaisesti siellä -10-käyrällä. Mutta siellä se paino on koko ajan mennyt, niin ei tarvitse murehtia. Aaron vain on hoikka poika.

Kotiruokaan pitäisi sitten pikkuhiljaa siirtyä... Ja seuraava neuvola-aika on vasta puolen vuoden päästä!

Yksivuotias taapero

Meillä ei ole enää vauvaa, vaan meillä on taapero. Ja taaperolla on suussaan jo kuusi hammasta. Taapero myös kävelee, kiipeilee, nousee portaita, tulee alas sängystä, pinoaa palikoita, avaa pesukoneen luukun, jemmaa tavaroita, tanssii, leikkii ja hurmaa vanhempansa joka päivä uudelleen. Vuosi on hurahtanut todella nopeasti... Vasta eilenhän me tultiin kotiin laitokselta?

Vuosi sitten vai vasta eilen?

Aaronin syntymäpäivä on kulunut rauhallisesti isin ja äidin kanssa kotona. Leikkipuistossa käytiin liukumassa mäkeä ja keinumassa. Tällä reissulla Aaron keksi liukumisen ihanuuden: kiipesi itse portaat ylös (isi tuli takana, ettei pieni vain kaadu), ja äiti sitten oli mäessä auttamassa. Ei sitä paljon tarvinnut auttaa siinä mäessä, mutta en vain uskaltanut antaa vielä laskea yksin...

Mutta kyllä tätä yksivuotissynttäriä on juhlittukin, juhlat vaan olivat jo eilen. Vieraita kävi oikein mukavasti (kiitoksia kaikille!), ja Aaron näytti nauttivan väenpaljoudesta, ihme kyllä. Yleensä Aaron jänskättää, kun meille tulee ihmisiä, mutta nyt pikkuherra mennä touhotti entistä enemmän. Lahjoja tuli valtavasti, ja nyt ei ainakaan leluista ole pulaa vähään aikaan... Ja kaikkien uusien lelujen lisäksi oli ilmapalloja, niin johan oli Aaronilla lystiä :) Kakku oli mustikka-täytekakku, koristelu Pingu-aiheinen, kun se on ensimmäinen ohjelma, jolle Aaron on nauranut. Ja Aaron tunnisti kakun Pingun, osoitteli sitä, ja sanoi kovasti "ti, ti".

Oma tahto tuolla pienellä voimistuu koko ajan. Jos hän ei jotain tavaraa saa, minkä haluaisi, niin kovaan ääneen herra siitä kyllä kertoo. "annnannannann" vain kuuluu, kun Aaron komentaa. Nyt pitäisi kai alkaa pitää tiukempaa kuria, eikä vain hövelisti antaa kaikkea? Mutta kun toinen on vasta oppinut kunnolla pyytämään, ja äitikin joskus ymmärtää, mitä pieni haluaa, niin kovasti aina tahtoisi antaa. Mutta rajansa kaikella toki.

Tässä synttärikuvia:

the cake

Aaron ei ihan vielä ymmärtänyt kynttilän puhaltamista

Vieraiden juhlaeleganssia. Kuvassa Louna, Ainomaaria ja Maria <3

Aaron maistelee kakkua. Mitäköhän ilmeestä pitäisi päätellä?

Turvaistuin

Jee, nyt saimme vihdoin viimein hankittua Aaronille turvaistuimen. Valinta kallistui tällä kertaa Britaxin Multitechiin. Aaronkin istui siinä ihan tyytyväisenä.

Eilen oli reissupäivä. Aamulla lähdimme ajamaan Helsingin kautta Espooseen Tuukan mummolaan, ja sieltä vielä Tuukan serkun tuoretta tyttövauvaa katsomaan (oikein suloinen tapaus!). Kotona olimme vasta myöhään illalla, ja lieneekö siitä johtunut tavallista hankalampi yö, tai sitten se oli jotain aivan muuta. Pikkuherra kuitenkin heräili taas normaalia enemmän.

Tänään oli Aaronilla iloinen jälleennäkeminen, kun Tuukka kaivoi parvekkeen pöydän rojukasan alta mobileen kuuluvan soittorasian. Se ei ole moneen kuukauteen ollut käytössä, kun Aaron kohteli sitä hieman kovakouraisesti, eikä sitä sängyssä enää voinut pitää, kun siellä se häiritsi nukkumaanmenoa. No, tänään Aaron siis näki sen ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, ja parkuhan siitä tuli, kun ei heti saanut laitetta käsiinsä. Ja uusi parku, kun laitteessa ei ollutkaan pattereita, eikä musiikki mennyt nappuloista päälle. Lopulta isi heltyi, ja laittoi patterit soittorasiaan. Oli niiiiin onnellisen näköinen poika, kun pääsi rakkaan lelunsa pariin :) Aaron joutui jopa harkitsemaan, että tullako tissille vai leikkiäkö soittorasialla (ja yleensä tissi on ihan ylitse kaiken näin iltaisin). Lopputulema oli, että soittorasia seurasi mukana äidin syliin... Pitänee antaa soittorasialle nyt jatkoaikaa.

Täältähän näkee kauas!

Ja unetkin maistuvat hyvin

Hiiuli hei, huolta nyt ei....

Viime perjantaina Aaron pääsi ensimmäistä kertaa laivaan ja merelle, kun lähdimme viikonlopun viettoon Aaronin kummien mökille. Vaikka oli myöhäinen ilta, kun alus lähti liikkeelle, jaksoi Aaron hienosti koko matkan Haapasaareen. (Matka kesti n. 1h 45min.) Perjantaina kävimme vain pikaisesti kannella, kun vettä sataa tihuutti. Aaron flirttasi koko matkan ajan kaikille kanssamatkustajille, ja viihtyi aluksessa vallan mainiosti.

Ennen mökille lähtöä ehdimme käydä vielä Maretariumissa ihastelemassa kotimaan kaloja. Aaron tykkäsi kaloista kovasti, ja suorastaan lumoutui karpista.

Onneksi lauantai valkeni kauniina, ja aurinko paistoi koko päivän. Raikas merituuli vilvoitti kuitenkin mukavasti, eikä missään vaiheessa tullut liian kuuma. Aaronkin nukkui ensimmäisen yön aitassa oikein makoisasti, ja päiväunetkin lauantaina olivat ekstrapitkät. Lauantaina touhuttiin pihapiirissä, käytiin kaupassa, saunottiin ja syötiin jäätelöä. Aaronkin sai maistaa, ja kovasti olisi halunnut lisää :) Lisäksi ihasteltiin Aapon (2-v)kaloja, jotka Aapo sai ihan omasta katiskasta.

Lauantain ja sunnuntain vastainen yö ei mennytkään niin hyvin kuin edellinen, mutta nukuttiin me hieman kuitenkin. Sunnuntainakin leikittiin vielä pihalla, syötiin viinimarjoja pensaasta ja ihan vain chillailtiin :) Kaikin puolin mukava reissu, eli kiitokset Tainalle ja Antille (ja Tarjalle), että pääsimme käymään. Sunnuntaina olimme kotona puoli yhdentoista maissa illalla, ja ihme kyllä, saimme Aaronin heti uudestaan unille. Maanantai menikin sitten matkaväsymystä potiessa...

Aaronin on yhä toisinaan hieman mustasukkainen. Tai, mihinkäs se katoaisi ihan yhtäkkiä? Pikkuherra hyvin tarkkaan katsoo, jos minä pidän jotain vierasta vauvaa sylissä, tulee viereen, saattaa taputtaa polvelle, että "äiti, minä olen tässä". Haapasaaressa herraa harmitti, kun pidin pientä Louna-vauvaa. Aaron rauhoittui kyllä sitten, kun pääsi myös äidin syliin.

Viime viikolla Aaron oppi uuden sanan: Kippis! Tai Aaron sanoo sen kyllä muodossa kitti, tai kittis. Samalla pitää sitten kolauttaa nokkamukia äidin/isin lasiin, ja juomisen jälkeen sanotaan "ahhhhh". Eli kippis on hallussa :D Erittäin hyödyllinen sana, eikö?

Pelastusliiveissä oli näppärä lenkki, josta pidettiin tiukasti kiinni...

Äiti yrittää laittaa huppua paremmin suojaamaan, mutta Aaronin mielestä moiset huput ovat aika turhia...

Teklassa sisällä Aapon kanssa. "jos mä näytän kieltä näin, niin kaikki varmaan nauraa mulle"

Nam, näin iso raparperi! (Jota ei kyllä oikeasti syöty)

Pihalla on mukava leikkiä

Kaverin kuormurilla on toki kivempi leikkiä kuin omalla!

Isin kanssa kannella paluumatkalla

Reissussa

Huh, kun on viikko vierähtänyt nopeasti! Viime lauantaina kävimme Puuhamaassa, jossa Aaronkin pääsi temmeltämään mm. hiekkalaatikolla ja uima-altaassa. Kummityttö Tealla riitti temmellyskenttää vähän enemmänkin. Aaron katseli ihmisvilinää silmät suurina, eikä millään olisi malttanut nukahtaa päiväunille.

Maanantaina lähdimme viemään Teaa kotiin Vuohijärvelle, ja samalla reissulla poikkesimme Kuusaalla Annina-tädin luona. Aaron alkaa hieman osoittaa mustasukkaisuuden merkkejä: Pikkuherralta pääsi parku, kun pidin Ellinoora-serkkua hetken sylissä. Illalla pääsimme vihdoin mumuskan luo Inkeroisiin.

Tiistaina Aaron jäi mumuskalle ja vaarille hoitoon, kun minä ja Tuukka lähdimme juhlistamaan ensimmäistä hääpäiväämme. Hyvin oli Aaron viihtynyt hoidossa, eikä ollut edes kovasti komentanut mumuskaa. Keskiviikko oli rauhallinen päivä, kyläilyjä leppoisassa tahdissa.

Tänään piipahdimme Kotkassa kavereilla. Aaron tykkäsi kovasti kissoista, vaikka kissat eivät kovasti välittäneet Aaronista... Ja Kotkan reissun jälkeen Aaron pääsi ensimmäistä kertaa mustikkametsään :) Jätkä oli hyvin mielissään metsäreissusta, ja pisteli mustikoita suuhun suoraan puskasta. Tosin, fiksuna poikana Aaron keksi, että mustikat saa vielä helpommin napattua äidin kupista...

"Hei, ota iisisti"

"Ei täs mitn hätää"

Isin ja pojan halipusuhetki

"Tossa on yks oikein makoisa..."

Metsässä ensimmäistä kertaa

Suuhun meni niiden mustikoiden lisäksi varpuja, käpyjä ja keppejä... Mutta mistä sitä muuten voi tietää, mikä on syötävää, jollei kaikkea maista?