Eilen illalla nukkumaanmeno taisi olla jotain ennen kokematonta. Aaron vain itki ja itki, ja äiti ja isi olivat aivan ihmeissään, että mistä nyt tuulee. Mietittiin, että johtuuko uudesta ympäristöstä, kun tuntui olevan ihan kauhuissaan (ollaan siis mumuskan ja vaarin luona). Lopulta sitten annettiin pronaxenia (kahden tunnin jälkeen), ja se tuntui tepsivän heti. Aaron nukahti viiden minuutin päästä. Tiedä sitten, että oliko se lääke, mikä auttoi, vai oliko raasu vain niin väsy. Yöllä kuitenkin heräsi uudestaan itkukohtaukseen, eikä sylissäkään tyyntynyt, niin annoimme vielä lisäksi panadolia. Aamulla sitten suuhun kurkistaessa selvisi luultavasti itkuisuuden syykin, kun poskihampaan kohdalla on valtava, musta patti. Eli hampaita tehdään. Muissakin kohti näkyy punoitusta ja kohoumaa, eli luvassa ei liene leppoisan rauhallisia yöunia?
Tänään pikkuherra nukahti ilman mitään lääkitystä, mutta heräsi jo puolen tunnin kuluttua itkien, ja minähän taas antamaan lääkettä. Toivottavasti ei nyt opi yhdistämään lääkettä ja nukkumista... Mutta minun mielestäni on parempi antaa helpotusta kipuun, kuin itkettää lasta.
Tällä hetkellä Aaron myös hereillä ollessaan hakee enemmän lohtua äidistä kuin aiemmin. Syliin pitää päästä usein, ja sylissä ollaan hämmästyttävän pitkiä aikoja välillä. Muuten pikkuherra on aivan entisellään. Touhottaa menemään, minkä pienistä jaloistaan ehtii. Aaron myös matkii kovasti eläimiä: kissa sanoo "mii", koira sanoo "hö hö" (vatsan pohjasta asti sanottuna), sikakin röhkii (sisäänpäin rohisuttaa), lehmää sanoo "apuu", lammas sanoo "bää" ja isommat linnut sanoo "kraa". Lisäksi on vielä erilaiset ärjyvät ja murisevat eläimet, kuten leijona ja karhu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti