Hilma on hasshu. Neitihän pärähti itkemään sinapista, ja sanoi, että "kuumaa", mutta vetelee aivan tyynenä kaikki maustepippurit keitosta. Himpura saattaa tunkea kolmesta viiteen maustepippuria suuhunsa ja rouskutella menemään. Ja pyytää sitten lisää. Aaron onkin oppinut jo viemään kaikki keitostaan löytyneet pippurit pikkusiskolle.
Liekö pippurin syönti syynä, mutta pippuria tuolla neidillä on luonteessaankin. Jos hän ei pääse syliin sillä siunaamalla hetkellä, kun hän niin haluaisi, heittäytyy Hilma maahan huutamaan. Jos hänen mielestään siinä huudossa ei ole tunnetta tarpeeksi mukana, voi pään aina paukauttaa lattiaan (kops), jonka jälkeen sitä tunnettakin varmasti löytyy. Eilen Hilma harjoitteli myös oikeaoppista jalan polkemista lattiaan huudon säestyksellä, ja hyvinhän sekin sujui. Minulla ei vain pokka pitänyt, kun toinen karjui sydämensä kyllyydestä, ja takoi vasenta jalkaa lattiaan voimalla. Saas nähdä, onko tuo enää niin söpöä parin vuoden päästä...
Tänään kävimme toisen kerran luistelemassa. Aaron ei millään olisi halunnut lähteä, mutta menimme silti. Ja jäällä totesin, että pois ei lähdetä, ennen kuin hän yrittää. Ja löytyihän sieltä se motivaatio sitten, ja hymykin. Luistelu sujui jo paljon edelliskertaa paremmin, ja pikkuherra pysyi itsekin pystyssä hetken verran, ja etenikin muutaman metrin verran ilman tukea.
Viime päivien telkkarihitti on ollut Rio-elokuva. Sen me olemme nyt katsoneet jo neljä kertaa. Onhan siinä tarttuvat rytmit ja iloiset värit. Aaron on vain niin kovin tarkkasilmäinen, ja kiinnittää tarkasti huomiota yksityiskohtiin, ja esittää sitten kysymyksiä, joihin minullakaan ei ole vastauksia. Kuten miksi elokuvan Fernando-pojalla ei ole vanhempia? Miksi se valkoinen lintu on ilkeä? Miksi Blu ei osaa lentää? Miksi se on lemmikki? Mikä on lemmikki? Jne.
Hilma juttelee myös koko ajan, ja oppii hurjaa vauhtia sanoja. Missäää? kuuluu tämän tästä, kun Hilmaa pitäisi etsiä. Tai vaikkapa "missää nenä?" Usein äitiä kommennetaan "kaaari, juo, kahvi!", ja hilma myös varoittelee "varo". Jakkara on "kakkara", ja hyvin tuli ilmi myös, että Herra Tossavaiselle piti pukea takki: "kaari, towawa, tatti, tiitos!". Hilma on siis kohtelias, ja kiittää usein. Tänään on tullut sellainen muutos puheeseen, että minä olen muuttunut äidiksi. "Ääti" on nyt tullut useammin kuin "kaari", vaikka molemmat ovat yhä käytössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti