Jei, nyt Aaron todellakin on keksinyt sen seisomisen. Harmi vain, että sitä pitää treenata yölläkin, esim. klo 3.14–4.45. Ja kun ei se suju vielä ihan niin turvallisesti kuin soisi, niin jonkun pitää hieman katsoa perään. (Vaikka pieni onkin sängyssä). Tai se nouseminen sujuu todella hyvin ja nopeasti jo, mutta laskeutuminen onkin toinen juttu. Se käy yleensä niin, että irrotetaan kädet sängyn laidasta ja arvotaan kaatumissuunta... Ja sitten muksahdetaan joko patjalle tai sängyn laitaan.
Tästä kaatuilusta johtuen yritin hillitä nousemista viime yönä ottamalla reunapehmusteen pois sängystä. Aaron siis otti aina ensin siitä tukea, ja sen jälkeen otti vasta sängyn laidasta kiinni. Mutta kuinkas sitten kävikään? Poika opetteli tietysti kiipeämään pinnoja pitkin. Eli tukeva ote sängyn pinnasta ja sitkeästi ylöspäin. Ja sekin käy jo hyvin nopeasti. Ja nyt kun se reunapehmuste on poissa, niin tutit voi todella helposti heittää lattialle. Äiti noutaa, heh.
Entä muualla sitten? Kirjahyllyä vasten on eritoten näppärä kiivetä. Samoin isin/äidin jalkaa. No, ylipäänsä kaikkea vasten, mistä vain saa otteen... Mikä kiire tuolla muksulla on? Eihän hän vielä edes istu, ja nyt pitäisi jo seisoa.
Tänään emme menneet vauvauintiin, kun sekä Aaron että minä olemme nuhassa. Ei viitsi ottaa riskiä, että pahenisi. Ja enpä minä viime yön jälkeen olisi minnekään jaksanutkaan. Mikäli tilanne ei tästä pahene, niin menemme kuitenkin huomenna värikylpyyn.
Ruokalistalle otimme tänään parsakaalin (bataattiin sekoitettuna). Meni yllättävän hyvin, mutta bataattia taisi maistua enemmän. Huomenna ajattelin yrittää perunaa ja parsakaalia. Se ei välttämättä enää maistukaan.
1 kommentti:
Meillä jäi parsakaali vähemmälle maistelulle, koska mun mielestä se haisi aivan kammottavalle. Ellille kyllä upposi kohtuullisen hyvin. :)
Lähetä kommentti