vesirokkorock – koko yön

Neiti on "plinsessa täplä", ja tämä prinsessa täplä piti aikamoista elämää viime yönä. Ataraxia tuolle neidille ei saanut annettua illalla (joo, taisi olla aika tymäkän mentholin makuista), joten yöllä sitten kutitti enemmänkin kanssa. Kaikkialta. Ja pelkkä vesirokkovaahto ei sitten riitä millään. Yö nukuttiin pääsääntöisesti vartin pätkissä.

Tänään sitten oivalsimme, että eihän sitä Ataraxia ole pakko antaa raakana. Vahvaan sekamehuun sekoitettuna se menikin alas. Rapsuttelu ja raapiminen sillä vähenivät, mutta päiväunet jäivät silti tuntiin.

Jatkamme sylittelyä.

joulustoori - paljon kuvia!

Meidän joulun viettomme alkoi aaton aattona, jolloin mumuska ja vaari saapuivat meille. Illalla oli kinkkukin jo valmis maisteltavaksi. Aattona heräsimme suhteellisen myöhään. Joulupuuroa söimme vasta kymmenen aikoihin, sitten koristeltiin kuusi. Lounas venyi hyvin myöhäiseen ja lapsilta jäi taaskin päiväunet väliin. Onneksi pukki oli tulossa ajoissa. Aaron ei meinannut housuissaan pysyä, kun oli niin innoissaan pukista. Molemmat lapset suostuivat jopa laulamaan pukille, Hilma lauloi ihahaan, Aaron oma keksimänsä joululaulun. Lahjoja tuli paljon — liikaakin – ja olivat lapsille hyvin mieluisia. (Kiitos kaikille).

Jouluruoka maistui pienemmille vähän huonosti: Aaron olisi kyllä syönyt graavikalaa vaikka kuinka paljon, ja Hilmalle maistui kananmunakastike, mutta muuten ei oikein uponnut mikään kummallekaan.

Tämä päivä on leikitty uusilla leluilla oikein huolella. Kuin ihmeestä steffi-prinsessa saa supervoimat ja oppii lentämään, beyblade pyörii aina vaan, legoissa on huimasti rakennettavaa, eikä kaikella uudella ole vieläkään ehditty leikkiä kunnolla. Päiväunet jäivät tänäänkin välistä, ja sen kyllä huomasi illalla känkän määrästä. Mutta kaikkinensa joulu oli täydellinen: rauhallinen, lokoisa ja kiireetön.

sairaspäiviä

Sairaspäivinä mm. leikittiin matkustamista. Italiasta Kaliforniaan. Sohva oli myllättynä lentokoneeksi. Lisäksi soitettiin ja laulettiin. Aaron on isin avustuksella askarrellut mikkitelineen. Ja askarreltiin hama-helmillä. Tänään Hilmalle ilmestyi ensimmäiset kaksi näppylää, joten ensi viikko taitaa mennä sisätiloissa.

joulurauhaa

Pikkuherrasväki toivottaa rauhallista joulua!

Hilmalla ei vielä ole vesirokko puhjennut, joten poikkeuksellisesti vaikutamme terveiltä koko sakki. Pukkia on odotettu jo monta päivää, ja huomenna se päivä vihdoin on. Piparkakkutaloa on eräs pikkuneiti käynyt salaa nipistämässä pariinkiin otteeseen, ja näköpiirissä olevat karkit ovat melkein liian suuri houkutus. Huomenna koristellaan kuusi, syödään hyvin, relataan ja chillaillaan. Jos toiset nyt jännitykseltään pystyvät.

jahhah.

Se ois sit neidin vuoro korvatulehduksen kanssa. Ei muuta sanottavaa.

herra täplä ja neiti täplätön

Aaron on aika lailla täplikäs edelleen. Eilen sain terveyskeskusreissulta reseptin Ataraxille, joka rauhoitti viime yön. Toissa yönhän Tuukka nukkui Aaronin kanssa Aaronin sängyssä, kun pieni oli niin tuskainen. Nielaisin kyllä pari kertaa, kun luin tuotetiedoista, että on rauhoittava lääke. Vähentää ahdistusta ja kiihtymystä ja mitä vielä. Aaronkin kuunteli siinä vaiheessa tarkkaan, ja loppuillan vakuutteli, että "äiti, se lääke valehteli - kyllä minä yhä kiihdyn!", ja spurttaili pitkin kämpppää.

Hilmalle ei vielä noussut näppylöitä. Minä olen sitä mieltä, että sopisi tulla jo pian, jos ovat tullakseen. Neitineiti viihdytti minua eilen illalla seuraavalla keskustelun pätkällä nukuttamisen aikana:

Hilma: Äiti, minua kakattaa vielä yhden viimeisen kerran. Minä teen kakan vaippaan.
Minä: *huoh* mä en jaksa...(Vessassa oli jo käyty kertaalleen samalla asialla)
Hilma: Äiti, kyllä sinä jaksat. Kyllä sinä osaat! Yritä vain! Kyllä sinä onnistut! Se on ihan helppoa!

Mitä tuohon sitten enää voisi sanoa, kun toinen pitää moisen kannustuspuheen iloisimmalla äänensävyllä ikinä?

vesirokkopa hyvinkin.

Nyt se jätkä on jo niin täplikäs ja kelloinen, että pakko se on vesirokoksi uskoa. Hilmallekin taitaa tehdä tauti tuloaan. Viime yönä neiti yski todella paljon, ja tänään iltasella oli kuumetta jo 38,4. Aaronilla kuume ei missään vaiheessa noussut korkealle, mutta lienee yksilöllistä sekin.

Ja niin kuin pienten sairasteluissa ei olisi tarpeeksi, olemme sekä Tuukka että minäkin yhä flunssassa. On muuten perin sitkeä flunssa.

Tässä sinulle toive, rakas Joulupukki: Anna ensi kevään mennä vähän vähemmillä sairasteluilla. Mieluiten kokonaan ilman. Kiitos.

vesirokko?

Meillä sairastetaan vieläkin. Mulla on yhä flunssa päällä, ja Tuukkakin kävi tänään lääkärissä. Kaiken kauniin lisäksi Aaronille nousi muutama näppylä. Vesikelloisia. Ja tänään niitä tuli yksi tai kaksi lisää. Sinne tänne tuonne. Onko se nyt vesirokkoa vai ei? Mistä sen tietää. Tosin muut oireet näyttäisivät myös täsmäävän: huono ruokahalu, (pieni) lämpö, ja jopa se korvatulehdus (Terveyskirjasto.fi:n mukaan). Ja pari viikkoa sitten päiväkodilta sanottiin, että siellä sitä on. Tarkkailemme. Sairastupa kuittaa.

sairastupa, taas kerran

Aamusta otin Aaronin kanssa suunnan kohti päivystystä. Se on viikonloppuisin sairaalalla, ja netissä lukee, että hoitavat siellä vain akuutteja tapauksia, ja että nyrjähdykset, lasten korvatulehdukset ja vastaavat eivät päivystykseen kuuluisi. Niinpä hieman jänskäsin, että otetaanko meidät siellä vastaan, vai käsketäänkö vain antaa lisää särkylääkettä, ja palata arkipäivänä asiaan.

Ilmoittautumistiskillä oli kuitenkin todella ystävällinen sairaanhoitaja, joka heti siinä tiskillä kurkkasi pikkuherran korvaan. Tärykalvo pullotti ihan kunnolla. Hoitaja käväisi takahuoneessa kysymässä lääkäriltä, ja huikkasi hetken kuluttua meidätkin sinne. Niinpä mukava lääkäri sitten otti meidät heti vastaan, tutki Aaronilta korvat ja kuunteli keuhkot. Vasemmassa korvassa todettiin tulehdus, ja hieman se jo märkikin. Oikeakin korva hieman punoitti, mutta se ei vielä ollut tulehtunut. Mukaan saimme reseptin viikon antibiootti-kuurille.

Täytyy kyllä kehua tuota palvelua päivystyksessä. Todella ystävällistä ja nopeaa. Tänään taisimme päästä hieman jonon ohi, kun siellä oli muitakin ihmisiä meidän sinne mennessä. Meillä meni koko reissuun alle kymmenen minuuttia.

Nyt sitten pohditaan, että olemmeko siinä kunnossa, että pääsemme huomenna reissuun. Tällä hetkellä oma olo on sellainen, että tekisi mieli kömpiä kotiluolaan ja nukkua talven yli.

korvatulehdus iskee yöllä

Aaron:
- Äiti, tämä on kaikista pahinta!
- Äiti, mitä mun kannattaisi tehdä?
- Äiti, mua sattuu niiiiiiin paljon....
- Äiti, minä haluan lääkäriin nyt!
- Äiti, mä en jaksa aamuun.

Nukahti lopulta. Panadolilla ja pronaxenilla lääkittynä. Pieni raasu.

lumitöitä ja juhlia

Perjantaina emme paljon nokkaa ulos pistäneet, kun olimme sisälle päässeet, mutta lauantaina olikin jo aivan ihana telmiä lumessa. Tai no, ainakin lapset nauttivat. Tuukka huhki lumihommissa, ja luultavasti manasi, kun meillä on vain yksi kola.

Tänään leivoimme pipareita. Iltapäivästä pyörähdimme Tervakoskella kaverin pojan kolmivuotisia juhlimassa. Minulle maistuivat kaikki herkut oikein hyvin, ja muksut olivat riemuissaan päästessään leikkimään uusilla leluilla.

Viime aikoina meillä on katsottu aika paljon Risto Räppääjää ja Viileää Venlaa. Siihen malliin jopa, että minä alan osoittaa kyllästymisen merkkejä. Hilma aloittaa mankumisen yleensä heti aamusta: "äiti, minä haluan sen viileän venlan!". Hauskaa on se, että molemmat laulavat ja joraavat ne biisit ihan kympillä mukana. Pelottavaa on se, että lasten mielestä leffan magein hahmo on se Venla. Se, joka ei ole niin mukava. Joka on olevinaan. "Viileä Venla on ihana!" on huokaistu jo monta kertaa. Voi oo äm gee ja lol.

Ja pikaisesti muutama kuva mumuskalle.

Himan nimipäivä

Onpas taas vierähtänyt useampi viikko. Sitä arkea, sitä arkea. Aamulla lapset hoitoon, töissä-töissä-töissä, lapset hoidosta, ruokaa, ehkä kauppaa, leikkiä hetki, iltapala, unille ja sama ruljanssi seuraavana päivänä. Viikonloput ovat menneet lähinnä arjesta toipuessa.

Toissa viikonloppuna juhlittiin isänpäivää. Lapset olivat päiväkodissa tehneet kortit ja lahjat. (Aivan ihania!) Aaronin ryhmä oli koostanut "veijareiden huolto-oppaan", jossa oli jokaiselta lapselta tarinoita ja piirustuksia. Hilman ryhmä oli leiponut herkullisia pikkuleipiä, joita saimme kaikki maistella isänpäivän aamuna.

Viime viikonloppuna kotoiltiin. Teimme pihahommia hieman, ja minä sain kurpitsankin hillottua. Tuukka veisti kurpitsasta lyhdyn, joten meille tuli pyhäinpäivä/halloween pari viikkoa myöhässä. Lapset olivat ihan tohkeissaan kurpitsalyhdystä, ja Hilmakin aivan kiherteli sille. "Isi teki hassun kurpitsalyhdyn. Se on hullllja".

Tänään juhlistimme Hilman nimipäivää käymällä koko perheen voimin uimahallissa. Emme olleetkaan aiemmin käyneet siellä, ja lapset olivat aivan innoissaan. Kesällä kävimme kyllä maauimalassa ja rannalla, mutta uimahalli oli heille uutta (Aaron ei ihan vauvauintia muista). Ja kyllähän siellä polskittiin ja loiskittiin, eikä millään olisi haluttu lähteä kotiin.

Se, mistä täällä en ole vielä kertonut, oli Aaronin lääkärikeikka. Neuvolalääkäri kuuli nelivuotistarkastuksen yhteydessä sydämestä sivuäänen, ja täälläpäin ne tutkivat kaikki tapaukset. Niinpä saimme kutsun jatkotutkimuksiin keskussairaalaan. EKG ja sydänultra napattiin, ja toisella kertaa mitattiin vielä verenpaineet. Aaron jänskätti EKG:tä aika paljon alussa, mutta oli tosi reippaasti. Sydänultrassa hän katseli ruudulle hyvin tiiviisti, ja esitti paljon kysymyksiä. Ja olisi halunnut mennä uudestaan! Sydän oli onneksi aivan normaali rakenteiltaan ja kooltaan, ja löikin normaalisti. Lääkäri arveli, että se pieni sivuääni saattaa kuulua, jos veri pyörteilee siellä sydämessä. Eli terve poika se on.

Aaron on reipastunut myös muskarissa. Lahjonnalla saattaa olla osuutta asiaan: Lupasin jokaisesta reippaasti menneestä muskarikerrasta tarran, ja kun tarroja on viisi koossa, voi Aaron valita palkinnon: hoplop-käynti, pieni legopaketti, pikku-auto tai vastaava. Ja kas kummaa, nyt pikkuherra laulaa ja leikkii mukana todella reippaasti.

Tonttu on uusi mörkö.

Eilen saatoin vähän vihjailla tontuista. Että ne tarkkailevat. Että pitää olla kiltisti ja käyttäytyä.

Mitä siitä seurasi? Tänään kun hain lapsia hoidosta, hihkui Aaron koko ajan, että "minä näin tontun! Minä näin tuolla punaisen hatun vilahduksen!" Ja kertoi myös pelkäävänsä tonttuja. (Vain suuria tonttuja, pieniä tonttuja hän ei pelkää). Tonttuhavainnot jatkuivat tietysti myös kotona. Ja illalla nukkumaanmenoaikaan Aaron jo tosissaan pelkäsi tonttuja. Kyynelsilmin tuli ronttikonttinen minulle kertomaan, että lastenhuoneessa on tonttuja. Ei auttanut muu, kuin tehdä perusteellinen tonttutarkistus lastenhuoneessa, että sain Aaronin rauhoittumaan. Ei ollut tonttuja sängyn alla, ei oven takana, ei kaapeissa, ei verhon takana, ei myöskään kaapin ovessa roikkuvassa repussa. Ei tontun tonttua. Vannoin, että nekin nukkuvat yöt.

mango-episodi

Eilen olimme menossa iltapalalle, ja periaatteenahan meillä on, että kaikkea maistetaan. Kuorin siinä mangoa, ja laitoin Aaronille pienen maistiaispalasen lautaselle. (Edellisestä mango-kerrasta on sen verran aikaa, että pienen miehen muisti ei riitä). No, Aaronhan ei olisi halunnut maistaa, ja laittoi oikein kovasti vastaan. Itkua, huutoa ja hampaidenkiristystä. Uhkailua minun puoleltani, ja maistoihan tuo lopulta. Suu irvessä meni mangonpala kielen päälle, ja Aaron siinä huutaa itkien yhteen pötköön "Minä en enää ikinä maista tuota - Anna Minulle Lisää MANGOA!" Ja niin meni ainakin puolikas mango hups vain.

Huomenna yritämme töihin ja hoitoon. Toppavaatteet on kaivettu kätköistään.

perheen sairastupatilanne

Hilma: yhä edelleen lämpöä. Enterorakkoja eniten pepussa ja nivusissa, lisäksi leuassa, sormissa ja varpaissa muutama rakko.

Aaron: Kuumetta pari päivää. Viime yönä heräsi kolme kertaa kutinaan, joten pelkään, että entero olisi tulossa hänellekin. Rakkoja ei näy, eikä pikkuherra oli valittanut kurkkuakaan.

Minä: lämpöilyä tiistaista asti. Seilaa välillä 36,9-37,5.

Tuukka: tänään kuumetta.

Vietämme koko perhe siis sisäpäiviä. Ulkona paistaa ihanasti aurinko. Taidan vetää verhot eteen.

edit: kyllähän se ronttikonttisellakin sitä enteroa on. Mitä muutakaan sitä olisi voinut olettaa. Nielussa näkyy rakkuloita muutama (joita ei kyllä valita), ja jaloissa ihan samanlaista näppyä tulossa kuin Hilmallakin. Ja joo, Tuukallakin.

entero.

Ei se Hilman olo helpottanut eilen, joten tänään oli aamusta otettava suunta kohti terveyskeskusta. Eilen jo aloin epäillä, että olisiko kyseessä enterorokko, kun neiti valitteli kovasti aina syödessä, että kieleen sattuu. Pepussakin oli muutama näppylä, ja käsissä ja jaloissa iho näytti myös läikikkäältä. Sairaanhoitaja sitten totesi epäilyt oikeiksi, ja sanoi, että nielunkaari on ihan täynnänsä rakkuloita. Ilmankos Hilma ei eilen syönyt tai juonut oikein mitään. Tänään ilmestyi ensimmäinen rakkula jalkapohjaan. Kuume on pysynyt tänään jo aisoissa, mutta lievää lämpöä on yhä.

Kotimatkalla käytiin kaupan kautta hakemassa pari litraa jäätelöä. Kylmän pitäisi auttaa.

Neitineiti sairastaa. Taas.

Johan tässä onkin edellisestä taudista mennyt aikaa. Tai no, ei oikeastaan, kun plikka on ollut pienessä nuhaköhässä viimeiset kaksi viikkoa, mutta tänään illalla nousi sitten kuumettakin, ja äsken näytti 39,2 astetta. Vauhtia se ei vielä hirmuisesti hidasta, mutta pienetkin vastoinkäymiset ovat nyt suuria, ja känäisyysaste on noussut mutamalla pykälällä. Syliäkin tarvitaan normaalia enemmän.

Aamupäivällä ehdimme käydä Aaronin nappulafutiksessa, joka meni viime viikkoista paremmin. Aaron ei taas olisi halunnut lähteä kotoa, mutta oli paikan päällä oikein reippaasti, ja teki kaiken, mitä valmentaja pyysi. Aloitusrinkiinkin meni istumaan, ja Hilma seurasi perässä. Hilma kävi toisenkin kerrankin istumassa piirissä, kun muutkin lapset siellä olivat. Voi olla, että Hilmakin pääsee jalkapallokouluun, jos täällä sellainen kevätkaudella järjestetään. Tällä kertaa vanhemmat katselivat kauempaa, ja hienosti tuo pieni poika siellä juoksi, kuljetti palloa, teki maaleja ja pujotteli.

Taitaa olla iltapala-aika.

pitkän viikon (aivan liian) lyhyt viikonloppu

Minne se viikko taas hurahti? Töissä on ollut aika hässäkkää, ja viikonlopun lepotauko tuli todella tarpeeseen. Viikkoon on sisältynyt myös molempien lasten vanhempainilta ja yksi vasu-keskustelu (varhaiskasvatussuunnitelma tai sinnepäin).

Huomasin viikolla, että täällä on taas alkamassa nappulafutis. Ajattelin pelata varman päälle, ja kysyin Aaronilta torstaina, että haluaako hän mennä sinne. Ja kyllä, hän halusi. Niinpä ilmoitin meidät mukaan. Mutta kuinka ollakaan: perjantai-iltana taisi jännitys hiipiä pikkuherran vatsanpohjaan, ja alkoi tulla toiveita, että "ei mennä huomenna sinne nappulafutikseen". Sama puheenparsi jatkui vielä lauantainakin. Saimme Tuukan kanssa käyttää kaikki maanittelutaitomme, ja lahjoimme lopulta, että saimme Aaronin lähtemään. Pienen alkujännityksen jälkeen Aaron nautti taas täysin rinnoin, juoksi ja teki maaleja. Oli kuulemma kivaa, ja haluaa ensi viikollakin lähteä. (Tosin minä luulen, että on taas samat puheenaiheet silloinkin).

Jaa, että millä sitten lahjoimme Aaronia? HopLopilla. Tänään suuntasimme heti aamusta koko perheen voimin HopLopiin, jossa touhusimme parisen tuntia. Lapset kiipeilivät, pomppivat, liukuivat, ampuivat palloja, pelasivat, telmivät pallomeressä ja kiipeilivät vielä vähän lisää. Isi ja äiti tietysti perässä. Hilmalle tämä oli ensimmäinen HopLop-kerta (aiemmin on luullut Prisman leikkipaikkaa HopLopiksi), ja neiti olikin varsin vaikuttunut. Himpulainen on koko illan puhunut, että "huomenna mennään taas Hoplottiin!". No ehkei ihan huomenna, mutta ehkä taas joskus.

Iltapäivällä ehdin touhuta lasten kanssa pihallakin, ja saimme yhteisvoimin laitettua loput kukkasipulit penkkiin. On aikamoinen ylläri, mitä sieltä ensi keväänä/kesänä puskee.

vauhtiviikonloppu

Viime keskiviikkona tulivat mumuska ja vaari Riihimäelle, ja torstaina he nappasivat lapset mukaansa Inkeroisiin. Lapset saivat pitkän viikonloppuvapaan päiväkodista. Minä ja Tuukka seurasimme perässä perjantaina, mutta lapset olivat jo unten mailla, kun saavuimme.

Mumuskalle oli torstaina sattunut hassu kakkajuttu Hilman kanssa: Hilmalla oli tullut isompi tavara vaippaan, ja mumuskahan tietysti ryhtyi vaipanvaihtoon. Jostain syystä mumuska vain unohti sen pepunpesun siinä välissä, ja nosti neidin kakkapyllyineen polvelleen istumaan. Hilma oli hölmistyneenä katsonut mumuskaan ja kysynyt: "pesitkö sinä minut?". Niinpä niin, mumuskalle tuli vähän isompi pesukeikka...

Hilmalla taas oli ollut oma hassuhetkensä torstaina aamusta, kun oli katsellut vaarin sylistä piirrettyjä. Neitiä oli tainnut väsyttää astetta enemmän yöllisten kilareitten jäljiltä, ja pienet silmät luppasivat kiinni. Neiti siihen kommentoimaan, että "nämä eivät pysy auki" ja oli osoitellut silmiään. (Eivät muuten meinanneet pysyä äidilläkään töissä).

Lauantaina lähdimme aamupäivästä Kotkaan Hilman kummien Susannan ja Anssin luo kylään. Kyläpaikassa oli aivan ihana ja aurinkoinen pieni Arvo-vauva! Kävimme kaikki yhdessä pitkällä kävelyllä Katariinanpuistossa, jossa oli oikein oivallinen leikkipuisto, upeista merenrantamaisemista puhumattakaan. Ja kummien luona Hilma uskalsi tällä kertaa mennä aivan itse silittämään Nano-kissaa. (Kiitokset isännille kestityksestä!)

Kotkasta jatkoimme enoni luo, ja kappas, siellähän oli tädin syntymäpäivät. Lisää herkkuja napaan, ja yllättäen iltapala ei oikein lapsille maistunut.

Sunnuntaina kävimme vielä serkkuni pojan yksivuotispäivillä, ja taisi tämän kuukauden herkkukiintiö tulla täyteen, ainakin minun osaltani. Kotona olimme vasta iltasella, ja känkkäämisen puolellehan se lopulta kääntyi. Hilma on ollut koko viikonlopun lievässä köhäröhässä, ja sillä saattaa olla osuutta asiaan. Viime yönäkin neiti yski enemmän tai vähemmän, ja aamuviidestä asti taisi olla hereillä.

Tänään kuitenkin lapset menivät hoitoon, kun neidillä ei kuumetta ole ollut, ja muskariinkin pääsimme iltapäivästä. Muskarissa Hilma lauloi aivan yksin pienen pienen veturin, ja ai että äiti oli ylpeä! Aaronkin käyttäytyi mallikelpoisesti, ja oli oikein innoissaan hakemassa rumpuja ja muita. Muskarilauluja pikkuherra laulaa sitten kotona, ja siihen taitaa minun olla tyytyminen tällä hetkellä.

Loppuun kännykkäkameran satoa, kun järkkäri unohtui kotiin.

Aurinko, nurmikkoa, kerrostaloja

Hiiren heppi

Aaron: ... Ja kerran minä näin kaupassa hiiren hepin! Ensin se oli pieni, mutta sitten se kasvoi, ja kasvoi, ja oli näääääin iso (näyttää käsillään n. 30 cm). Sen voi laittaa suuhun. Se oli porkkanaa isompi! Mitä te nauratte?

Hetken aikaa hekottelimme Tuukan kanssa ruokapöydässä. Tarkemmin kyseltyäni selvisi, että "hiiren heppi" on syötävä kasvi, joka kasvaa puussa ylösalaisin. Ja tällä hepillä ei ole mitään tekemistä tai yhteistä meidän Heppi-nimisen pehmopupun kanssa. Voi heppi.

Lapset saivat jokunen aika sitten valita sateenvarjot kaupassa. Aaronille Toy Story (Autot-varjot olivat loppu), Hilma päätyi Hello Kittyyn (minun manipulointiyrityksistä huolimatta).

Piipahdimme pari viikkoa sitten xtreme cars showssa katsomassa Kunkkua. (Oikeasti, minä xtreme car showssa?)

Aaronin piirtämä avaruusraketti.

Ankkapuistossakin olemme käyneet. Ja siellä aika usein pitää päästä myös patsaalle kiipeilemään.

Neiti Himpulan ponnari.

Örrepalakkien keikalla odotamme nimmareita.

Hilma ja Mats.