Aaron on aika lailla täplikäs edelleen. Eilen sain terveyskeskusreissulta reseptin Ataraxille, joka rauhoitti viime yön. Toissa yönhän Tuukka nukkui Aaronin kanssa Aaronin sängyssä, kun pieni oli niin tuskainen. Nielaisin kyllä pari kertaa, kun luin tuotetiedoista, että on rauhoittava lääke. Vähentää ahdistusta ja kiihtymystä ja mitä vielä. Aaronkin kuunteli siinä vaiheessa tarkkaan, ja loppuillan vakuutteli, että "äiti, se lääke valehteli - kyllä minä yhä kiihdyn!", ja spurttaili pitkin kämpppää.
Hilmalle ei vielä noussut näppylöitä. Minä olen sitä mieltä, että sopisi tulla jo pian, jos ovat tullakseen. Neitineiti viihdytti minua eilen illalla seuraavalla keskustelun pätkällä nukuttamisen aikana:
Hilma: Äiti, minua kakattaa vielä yhden viimeisen kerran. Minä teen kakan vaippaan.
Minä: *huoh* mä en jaksa...(Vessassa oli jo käyty kertaalleen samalla asialla)
Hilma: Äiti, kyllä sinä jaksat. Kyllä sinä osaat! Yritä vain! Kyllä sinä onnistut! Se on ihan helppoa!
Mitä tuohon sitten enää voisi sanoa, kun toinen pitää moisen kannustuspuheen iloisimmalla äänensävyllä ikinä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti