Karin?

Hilma-hassukkainen on jo jonkin aikaa kutsunut minua yleensä nimellä, ei äidiksi. Sinänsä hassua, kun luulisi äidin tulevan helpommin, kuin kurkkuärränä sorautettava "Kaaarrri". Jotenkin herttaista, vaikka kyllä minä mieluummin sen äidin kuulisin. Karin on vähän turhan virallinen.

Hilmalta tulee muutenkin koko ajan enemmän juttua. Eilen istuimme välipalapöydässä, ja minulla oli kahvia kupissa. Hilma katsoi minuun, totesi että "kahwi. uo.", ja katsoi käskevästi. Eihän minun auttanut muu kuin hörpätä kahvia. Ja kuinka sitä voi vastustaa, jos toinen pyörittää sormeaan omalla kämmenellään, ja selittää, että "ihri, puuro". Siinä on pakko sitten vielä loruilla pari kertaa. Voi sitä kikatuksen määrää, kun loput viedään pienelle pesään. Ja kuinka riemuissaan pikkuneiti on, kun äiti yhtäkkiä ymmärtääkin!

Hilma tykkää myös, että hänen mahaansa päristellään. Tänään iltasella, kun en enää olisi jaksanut päristää, niin Himpulainen hyvin tomerasti nosti paitaansa, sanoi "himma, maha", ja kädellään tarrasi olkapäähäni, ja ohjasi mahalle. Päristettävähän siinä oli. Ja sen jälkeen vielä peppuakin piti päristää.

Hilma hoitaa hyvin ahkerasti myös nukkevauvojansa. Tänään hän pissitti niistä pienintä vessassa potalla. Siinä vaiheessa, kun minä älysin mennä katsomaan, että mitä neiti siellä toiletissa puuhaa, oli hän jo pyyhkinyt vauvalta pepun, ja oli laittamassa paperia pönttöön. Tämän jälkeen Hilma hyvin asiantuntevasti kaatoi potan "sisällön" pönttöön.

Uutta vuotta meidän perhe on viettänyt kotosalla ihan neljästään. Vähän kävimme ihailemassa ilotulittimia (Aaronin sanoin) pihalla, vaikkei meillä omia ollutkaan. Aika hyvin tässä ympärillä kuitenkin paukkuu. Aaron on pohtinut niitä ilotulitteita paljon, ja oli huolissaan eniten siitä, että kuolevatko linnut niihin. Tekipä vielä oman laulunkin aiheesta, jota lauloi mikrofoniin: kuolevatko linnut nyt? Juhlistimme iltaa pirtelöllä ja popcornilla, ja pöhköilimme pöydässä. Aaron on vähän tukkoinen, ja molemmilla oli eilen illalla lämpöä reilu 37, joten ulos ei oikein olla menty. Mutta ihan hyvä päivä muuten.

Hilma, pieni raivotar

Ai että onko pikkuneidillä omaa tahtoa, onko? Eilen neiti vetäsi sellaset itkupotkuraivarit vaipan laitosta, ettei mitään rajaa. En sitten saanut sitä vaippaa laitettua päälle, kun Himpalainen kiemurteli kuin paraskin python, huutaen ja potkien ja sätkien koko 78,5 senttimetrin mitallaan. Kaksi minuuttia myöhemmin leidimme pissasi eteisen lattialle, mutta ei suostunut potalle. Tässä vaiheessa vedin sen vaipan ihan väkipakolla. Hilma kirkui, huusi "ei, ei, ei, ei aua (=halua?)". Myöhemmin osoitteli nukkea ja vaippaansa, ja yritti kiskoa vaippaansa pois. Liekö ollut sitä mieltä, että vaipat on vauvojen juttu.

Tänään tuli vastaava kohtaus bodyn pukemisesta. Joo-o. Ei halunnut bodya, ei sitten millään, kun olisi vain halunnut "piioon, piioon" (piiloon meidän sijauspatjan alle). Minä taas halusin bodyn neidin päälle, kun olimme lähdössä ulos. Oli aikamoinen taistelu, ja äidillä hiki päällä. Olkkariin mennessä neidilllä alkoi jo kyyneleet ehtyä, ja osoittipa hän asiantuntevasti sukkahousuja, että tahtoi nekin päällensä.

Tällä hetkellä tilanne on se, että minä luovutin nukuttamisen, ja Tuukka sylittelee neitiä laulauen ihahahaata. Aiemmin Hilma on kirkuitkunut sängyn laitaa vasten. Olen väliin ottanut syliin, mutta kun Hilmaa yritti laskea takaisin, tuli taas se sätkykohtaus. Huh. Hilma myös hoki minulle sängyn laidalta "ei, ei, ei, ei". Minä hoin takaisin "kyllä, Hilma menee nyt nukkumaan".

Mistä kummasta tuo tahto oikein tulee? Me ollaan vielä pulassa...

Joulusta

torstai
Matkasin lasten kanssa hyvässä säässä ja ajokelissä Inkeroisiin mumuskan ja vaarin luo. Kävimme myös minun Simppa-enollani kahvittelemassa ja syömässä pipareita.

perjantai
Edelleen Inkeroisissa. Harvinaisen huonosti nukuttu yö. Hilma ei millään olisi nukkunut matkasängyssä, eikä oikein minunkaan vieressäni. Välillä Hilma mönki päälleni nukkumaan, toisella hetkellä häneen ei olisi saanut koskea. Aaron ei ihme kyllä inahtanutkaan, vaikka sisko huusi kuin viimeistä päivää samassa huoneessa... Päivällä lisää kyläilyä. Hilma taisi väsyä kyläilyistä aika lailla (vähillä unilla taisi olla merkitystä?), kun sammahti kaupassa ostoskärryihin. Aaronkin vaikutti normaalia väsyneemmältä, kun kaupassa iski riehuvaihe päälle. Kannoin pikkuherran kaupasta pihalle, kun en kerta kaikkiaan kestänyt, että jätkä juoksentelisi pitkin poikin hyllyvälejä.

lauantai, jouluaatto
Toinen huonosti nukuttu yö. Mutta: Valkea joulu! Yön aikana oli satanut kymmenen senttiä lunta. Aamutohinoitten jälkeen suuntasin lasten kanssa hautuumaalle. Aaron oli ihan tohkeissaan siellä, ja kysymysrepertuaari oli seuraavanlainen: "Tännekö ne kuolleet on piilotettu? Miksi ne kuolleet on piilotettu tänne? Minä haluan nähdä! Kävelenkö minä nyt ihmisten päällä?"

Matka jatkui Kuusaalle Tuukan Annina-siskon luo. Ajokeli oli aivan kamala, kun tietä ei ollut aurattu. Syvät urat, jotka täristivät. Ajelimme siis hyvin rauhallisesti. Perille päästiin, ja lapset olivat riemuissaan nähdessään taas isin, sekä tietysti Ellinoora- ja Ainomaaria-serkut :) Aaron oli eniten odottanut juuri serkkujen tapaamista. Hilma jänskätteli koiria alkuunsa, ja istui vain sylissä. Jossain vaiheessa Aaron juoksi Ellin kanssa ympäri ja ympäri, eikä pikkuherra osannut varoa avautuvaa vessanovea. PAM! Tuli törmäys ja iso itku. Silmäkulmaan jäi kolmion muotoinen mustelma. Hilman lempparia oli isot ja jyrkät portaat, jonne neiti suuntasi välittömästi, mikäli huomio herpaantui. Aina se neiti saatiin kuitenkin napattua viimeistään puolivälissä portaita...

Lounaan jälkeen lapset ja minä suuntasimme päikkäreille, jotta jaksaisimme odottaa koko pitkän päivän pukkia. Pukki tuli illalla hieman ennen kahdeksaa. Aaron oli Ellin kanssa ovella vastassa, ja taisi ensimmäiseksi kysyä, että "onko sinulla minulle octane gain?" Lahjoja taisi tulla enemmän kuin meidän lapset olisivat ansainneet. Aaron ei uskaltanut mennä pukin syliin, mutta kävi antamassa pukille kuitenkin halin. Nukkumaanmeno meni aika myöhäiseksi, kun avattavia lahjoja oli PALJON, ja tuli taas yksi huonosti nukuttu yö Hilman kanssa. Hilma ei mitenkään hyvin tällä kertaa suhtautunut ympäristön vaihdoksiin.

sunnuntai, joulupäivä
Joulupäivänä seuraan liittyivät myös lasten Miron- ja Maria-serkut, ja meno alkoi olla aika riehakasta. Joulupäivän iltana lähdimme ajomatkalle kotia kohti. Saimme ajella aika rauhaisasti. Kotiin päästyämme lapset siirtyivät omiin sänkyihinsä sujuvasti, ja Hilmankin unet rauhoittuivat. Toki hän vielä heräilee, ja viimekin yönä kävimme keskellä yötä vessassa pissillä. Aaron oli tapaninpäivänä herätessään huolissaan vain siitä, kun edellisenä iltana oli unohtunut hampaampesu. Kaksi päivää olemme nyt rötvänneet sisällä, ja antaneet ulkona myrskytä.

rauhaisaa joulua

kuvia

Viikko sitten pihalle oli ilmestynyt lunta. Aaron ja Tuukka tekivät lumiukon.

Perjantaina ukko oli jo päätä lyhyempi. Aaron yritti parhaansa korjatakseen lumiukon entiselleen.

Lumiukon korjaus tarvitsee Aaronin mielestä myös työkaluja.

Omituinen valoilmiö heijastui naapuritalon ikkunasta

Oikeesti, viikko jouluun?

Hiekkalaatikko on ihan sulana vielä.

"Mentäiskö äiti jo sisälle?"

Hilma-sissi

Hilma on ollut viime aikoina vähäuninen. Päiväunet ovat olleet vielä suht ok, mutta yöunille nukahtaminen kestää tolkuttoman pitkään, ja aamullakin neiti herää ajoissa. Lisäksi toisinaan hän saattaa olla hereillä keskellä yötä jonkun pätkän. Mikä lie vaihe taas. Aaron nukkuisi aamuisin mielellään pidempään, mutta aika usein Hilma pääsee livahtamaan lastenhuoneeseen legoja kolistelemaan.

Aaron oppi tänään uuden taidon. Pikkuherra keksi, että seinää vasten voi nousta käsinseisontaan. Ei enää ihan niin pieni herra. Hilma toki yrittää samaa perässä, mutta ei ihan vielä onnistu. Kovin uutterasti neiti jököttää pyllistysasennossa, pää maassa, ja toisinaan nostaa jalkaa seinää vasten. Ihme apinoita.

"moi"

Hilma on oppinut uuden sanan. Moi. Se on tosi kiva sanoa isille ja äidille sata kertaa yhden ja kolmen välillä yöllä. Voi vaikka kiivetä isin mahan päälle, kääntää korvista pää kohdilleen ja hihkaista "moi!". Ja kun äitikin oli kääntänyt selkänsä, niin senkin pään voi kääntää tarttumalla naamasta kiinni.

Hilma on vähäuninen. Nukahtaa usein hitaasti, ja herää ajoissa. Päiväunet neiti sentään vielä nukkuu, kun Aaronilla ne yleensä jää väliin. Tosin mumuskan kanssa Hilma oli nukkunut läpi yön omassa sängyssä, ja herännyt vasta yhdeksän jälkeen. Tai näin meille kerrottiin. Minun on vaikea uskoa ;)

Lapset olivat siis mumuskan ja vaarin hyvässä hoidossa perjantain ja lauantain, kun Tuukka ja minä humputtelimme Helsingissä. Hyvin oli kuulemma mennyt. Lauantaina pojat tekivät pihalla lumiukon. Sunnuntaina jatkoimme Tuukan syntymäpäiväjuhlintaa kotona yllätysjuhlien muodossa. Aaron oli ihan ihmeissään, kun yhtäkkiä tulikin paljon kavereita kylään. Ja Hilma se vasta ihmeissään olikin, kun heräsi päiväunilta, ja talo olikin täynnä väkeä. Mutta oli vallan ihana nähdä kavereita.

Äh, nyt ei oikein juttu luista näin aikaisin. Kahvia ja puuroa siis, että koneisto käynnistyy. Huomenta, maailma. Moi!

piparitalkoot

"Kato, vähänkö hyvä tähti tuli!"

"Voi sisko-kulta, ei niitä noin nostella..."

"annas kun mä näytän, kuinka kaulitaan"

"Ai näinkö? Kato, mäkin osaan!"

"Ai mitä? Ei mulla mitään suussa oo..."

"Tää taikina on kyllä ihan parasta!"

pipareita ja joulujuhlaa

Aaron on jo pari viikkoa pyytänyt, että tehtäisiin piparkakkutalo. Olin jo ostanut valmiiksi taikinankin, ja eilen ajattelin, että olisi hyvää aikaa lasten kanssa vähän leipoa. No, leivottiinhan me, kokonaisen kilon edestä pipareita, mutta ei niistä taloa tullut. Tulipahan iso läjä pipareita. Aaron kauli ja leipoi jo hyvin asiantuntevasti parin vuoden kokemuksella, ja Hilmakin osallistui tarmolla. Neiti oli yllättävän tietoinen siitä, miten pipareita tehdään, ja paineli tähtimuottia taikinaan. Minä hieman autoin, ja Hilma kiirusti nosti tähtiä pellille. Kaikki eivät ehkä ihan säilyttäneet muotoaan, mutta se ei liene tärkeintä. Ja lapset söivät taikinaa. Paljon. Piparkakkutaloa varten pitää kuitenkin ostaa toinen satsi taikinaa.

Tänään kävimme muskarin joulujuhlassa. Paikalla oli yleisönä kaikki 1-3-vuotiaiden muskariryhmät, ja tällä kertaa muskarilaiset eivät mitenkään itse esiintyneet, vaan osallistuttiin katsomosta. Ensin esiintyivät juniorijouset, jonka jälkeen muskarintädit vetivät ja leikittivät tuttuja lauluja syksyn varrelta. Aaron kertoi muskarintädilleen, että alussa häntä vähän jänskätti, mutta ei sitten enää lopussa. Soittimista bongattiin aina viulu, sello, rummut, kitara, haitari ja poikkihuilu. Ne taisivat olla kaikista kiinnostavimpia. Hilma keskittyi konserttiin intensiivisesti, ja työnsi Tuukan käsiä pois, kun Tuukka yritti leikittää. br>
Juhlatunnelmissa kävimme vielä hakemassa pizzat lounaaksi (ai kuka unohti eilen ruoat taas hellalle?), ja suuntasimme kotiin syömään. Hilma on kova tyttö juomaan, ja tälläkin kertaa pillimehu imaistiin kerralla tyhjäksi. Ja pipareita tietysti jälkkäriksi!

Eiliseltä Aaronin bonuskysymys: "mitä on sääli?"

kuvia

joskus voi väsyttää