Tulihan se taas. Flunssa. Hilmalle. Maanantaina se iski. Ikään kuin ei oltais tarpeeksi sairastettu tänä talvena. Aaron on vielä terveenä, mutta olen henkisesti jo varautunut viettämään ensi viikon kotioloissa.
Mitäpä tänne muuta. Sunnuntaina juhlistettiin minun kahdeksansia 25-synttäreitäni. Kakkukin tehtiin, ja sain nukkua pitkään. Herätys on maailman paras, kun juuri puhumaan oppinut neiti huutelee vieressä, että "äitti, herää, äitti tuje!, ja toinen pöhkylä myllää sängyssä päällä ja yli ja ympäri.
Aaron on päässyt tällä viikolla kerhoon ja muskariin. Kotona vastassa on sitten ollut väsynyt äiti. Tällä viikolla on telkkaria tullut katsottua aivan liikaa, mutta eihän aina tarvitse jaksaa, eihän? Maanantain ja tiistain välisenä yönä taistelin, että sain Hilman nukkumaan välissämme, kun omassa sängyssä neiti yski niin paljon ja heräili koko ajan. Lopulta Hilma sammahti kainaloon, ja nukkuikin siinä paremmin. Viime yönä hän osasi jo vaatia minun viereeni, joten nopeasti Himpulainen tottui kylkihylkeeksi. Nukuttamisissa ja nukkumisissa mentiin taas siis aimo harppaus takapakkia. Viime aikoina Hilma ei missään nimessä ole halunnut nukkua meidän sängyssä, vaan on vaatinut päästä omaan sänkyynsä. No, kunhan flunssasta selvitään, tulee paluu arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti