rokrok. not.

Käytiin tänään katsomassa Örrepalakkeja toistamiseen. Mukana oli koko perhe, ja äidin ja isin odotukset olivat korkealla. Mutta. Päiväunet jäivät väliin, kun herättiin niin myöhään. Salissa oli hämärää. Istuuduttiin liian lähelle lavaa. Katastrofin ainekset olivat kasassa. Tuukka lähti kahden kappaleen jälkeen itkevän Aaronin kanssa eteisen puolelle, ja minä seurasin Hilman kanssa myöhemmin perässä. (Neiti oli ihan coolina). Ei kuitenkaan luovutettu, vaan hivuttauduttiin pikkuhiljaa takaisin salin puolelle. Sieltä isin sylistä Aaron sitten katseli rakkaita örrepalakkejansa. Tunnisti kyllä kappaleita, mutta ei taputtanut, ei hymyillyt, eikä näyttänyt olevan kivaa. Ei kuitenkaan itkenyt. Ja mentiinpä lopuksi hakemaan nimmarikortti, jota pikkuherra rutisti kotimatkan tiukasti käteensä. Kotona sanoi, että siellä oli pimeää ja musiikki oli kovalla. Olisikohan se sitten väsymyksen kanssa ollut liikaa? Tiedä häntä. Taidetaan jättää keikat kuitenkin vähäksi aikaa väliin, ja katsellaan vain dvd:tä.