kevyen liikenteen väylä

Tänään olimme Aaronin ja Hilman kanssa kävelyllä, kun Aaron bongasi kävely- ja pyörätien liikennemerkin. Kommentoi siihen, että "tuossa on isi ja Aaron". Ja kyllähän siinä oli iso ihminen ja pieni ihminen käsi kädessä.

Tänään herra osoitti lounaalla omaa tahtoa oikein kunnolla. Osansa saattaa olla myös mustasukkaisuudella. Oltiin siinä jokunen aika Aaronin kanssa syöty, kun Hilma heräsi. Aloin sitten antaa myös Hilmalle lounasta, eli bataattia (joka muuten meni jo varsin kivasti). Aaron keksi, että "haluan bataattia". Lopulta suostuin, ja annoin hänelle lusikkaan bataattia. Aaron hyvin epäilevästi katsoi oranssia mössöä lusikassaan, ja totesi, että "äiti ottaa bataatin pois". Ja kun otin pois, niin halusi uudestaan. En antanut. Jatkoi pyytämällä lusikkaa. Lopulta huusi nyyhkien, kyyneleet poskia pitkin valuen, että "ha-lu-huan lu-hu-si-ka-han". Raasu pieni. Enkä enää ymmärtänyt, että mitä lusikkaa halusi, kun lusikka sillä oli pöydällä. Lopulta tajusin, että haluaa muka sitä bataattia. Annoin taas. Ja taas äidin olisi pitänyt ottaa bataatti pois. Eli ei sitten kuitenkaan halunnut sitä. Heitin sitten sekä bataatin että lopun ruoan roskiin. (Oli oletettavasti syönyt jo kaiken, mitä oli syödäkseen. Oltiin yli tunti istuttu siinä). Ja sitten itkunsekaisella äänellä halutaan kanaa. Onko surkeampaa pientä otusta nähtykään, krokotiilinkyyneleet ja kaikki. Onneksi äidin syli auttoi, ja siinä sopi rauhoittua. Hilmakin malttoi tämän sylittelyhetken onneksi ihan kiltisti odotella.

Edit: Kun Aaron myöhemmin heräsi päiväunilta, selitti pikkuherra, että kana oli loppu. Ihmettelin, että mitä ihmettä... mutta muistin sitten, että tosiaan heitin ruoanloput menemään. Pieni mies jatkoi sitten, että "Aalonia harmitti.", jonka jälkeen imitoi itseään "haluan kanaa, haluan bataattia", samalla naureskellen. Ihme heppu :)