Pitikin mennä sanomaan...

... että meillä nukutaan nykyään. Heh. Ei nukuta sitten enää :D

Tämä ilta alkoi kyllä lupaavasti, kun vein Aaronin (jo) vartin yli seitsemän sänkyynsä. Oli pieni raasu ihan naatti. Normaalisti nukkumaan on menty 8–10 välillä. No, pikkuherra sitten heräsi varttia vaille kahdeksan. Sen jälkeen on

• annettu vyöhyketerapiaa (vatsaa vaikutti vääntävän)
  
• vaihdettu vaipat
  
• syötetty
  
• röyhtäytetty
  
• yritetty silitellä uneen
  

ja mitä kaikkea muuta sitä on tehtykään. Ja ei vain nuku. Jossakin vaiheessa aina vaikuttaa siltä, että nytnyt nukahtaa, mutta sitten jostain ihmeestä tuo pieni tättähäärä saa virtapiikin. Sitten se ihana pieni pää nousee sängystä, katsoo silmät suurina äitiä/isää ja hymyilee niin onnellisena. Saattaa päästää kujerrustakin. On tainnut käydä läpi tämän illan aikana koko äänirepertuaarinsa... Ja juuu-u, jos ei olla siinä sängyn vieressä valmiudessa, niin kutsuhuuto kuuluu. Eli ei puhettakaan, että nukahtaisi itsestään.

Miten ihmeessä siinä voi olla kuitenkaan vakavana "nyt nukutaan", kun toinen katsoo ja kujeilee ja tekee kaikkensa saadakseen vanhempansa hymyilemään? Minulla ei ainakaan pokka pidä, vaan on ihan pakko hymyillä onnesta pöhkönä, ellei jopa nauraa. Ja tätä on jo siis jatkunut nyt kolme tuntia.... Naurattaakohan vielä kauan :D

Hyvää yötä kaikille!