pieni, sitkeä seuramies

Eilen oli jännä päivä, kun Aaron porskutti melkein yksillä päiväunilla koko päivän. Tosin aamulla herättiin vasta puoli kymmeneltä (ihanaa, kerrankin). Ajattelin sitten, että ehkä pieni nukahtaisi autoon, kun lähdettiin Tervakoskelle katsomaan tuttavan pientä poikavauvaa (2,5 viikkoinen, aivan ihana :). No, eihän Aaron tietenkään nukahtanut autoon. Oli siinä vaiheessa ollut hereillä 2,5 tuntia, kun perille päästiin. Kyläiltiin siinä aikamme, ja poislähtiessä tajusin, että Pikkuherra on ollut hereillä viisi ja puoli tuntia yhteen menoon. Huh. Alkuaikoinahan tuo oli tavallista, mutta viimeiset pari kuukautta hän on ollut vain pari tuntia hereillä ja sitten mennyt unille. Eilen pieni sitten kyllä sammahti jo siinä vaiheessa, kun laskettiin turvakaukaloon... Mutta ei kuitenkaan nukkunut kuin sen kotimatkan, eli n. 15 minuuttia. Meni vielä tunti, ennenkuin sain kunnolla päikkäreille omaan sänkyyn.

Nukuttaminen on nykyään jokseenkin haasteellista. Ei nukahda (useinkaan) yksin, vaan vaatii siinä vieressäoloa, silittelyä ym. Ja heti kun hänet lasketaan sänkyyn, alkaa armottomat konttaustreenit. Aaron jaksaa hytkyä siinä konttausasennossa puoliunessakin vaikka kuinka kauan...

Toissa-aamuna Aaron hellytti taas kerran äitinsä aivan täysin. Otin hänet aamulla viereen, kun en jaksanut vielä nousta sängystä. Aaron siinä touhusi omiaan, ähelsi kovasti. Hetkisen verran hän rapisteli minun tyynyäni, ja sitten kömpi sängyssä eteenpäin, laski pään minun pääni viereen tyynylle :) Siinä sitten makoiltiin poski poskessa tyytyväisenä. Pikkuherra käänsi kerran kylkeä, että pääsi vielä lähemmäs... Voiko ihanampaa enää olla? Tänä aamuna teki saman, mutta ei viihtynyt siinä niin kauaa rauhallisena. Läheltä on toki kiva tutkia äidin kasvoja: on hauskaa, kun pieni käsi länttäytyy nenään/poskelle/silmän päälle, ja vierestä kuuluu "öh" :D