Nukkumistreenit jäivät nuhan myötä pois. Siis että Aaron omaan sänkyyn jne. Pieni raasu heräsi aina ensimmäiseen nenän rohinaan, ja parkuhan siitä tuli. Oli itselle helpompaa pitää poika vieressä, ettei tarvinnut aina nousta. Jatketaan treenejä, kun nuha helpottaa. Alkuviikosta oli pari aika vaikeaa yötä, ja päivällä sitten väsytti. Nuudelithan ovat aivan terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, eikö? Ja eilen illalla oli jostain tuntemattomasta syystä muuten vain vaikeaa. Yritin mennä Aaronin kanssa sänkyyn kymmeneltä, mutta herrapa ei nukahtanutkaan. Söi kyllä, mutta ei nukahtanut. Känkkäsi ja vaati huomiota. Tyhjennettiin nenää. Isi kanniskeli. Kello oli jo puolen yön, kun Tuukka toi käsivarsille nukahtaneen pojan sänkyyn, ja Aaron heräsi saman tien. Nyt sitten onneksi nukahti jo tissille, ja päästiin kaikki yöpuulle. Miten se joskus voi olla niin vaikeaa?
Mistä tulikin mieleeni, että minä en vain käsitä, miten toiset vanhemmat saavat vauvansa nukahtamaan itse yksinään omaan sänkyynsä. Ei tule kuulonkaan meillä. Ja miten sitten pitäisi toimia, kun kaikissa oppaissa lukee, että vauva pitäisi laskea hereillä omaan sänkyynsä? Jooo-o, on mekin tehty niin. Aaron on sängyssä tyytyväisenä jonkin aikaa (5–20 minuuttia), jonka jälkeen alkaa kääntyily. (Etenkin nyt kun sen osaa). Ja sitten huuto. Ja tätäkö pitäisi sitten toistaa loputtomiin, kunnes vauva nukahtaa? Joskus (ennen nuhaa) yritin kaksi tuntia saada Aaronia nukahtamaan omaan sänkyynsä, mutta ei onnistunut. Viime aikoina hän on nukahtanut ainoastaan tissille tai vaunulenkillä. Vinkkejä? Vai hoitaako aika vain tehtävänsä? Eihän tuo ole vasta kuin kolmen kuukauden ikäinen... pitäisikö tuon ikäisen edes osata nukahtaa yksin? Unikoulua voi pitää vasta puolivuotiaalle. Mutta kun jossain taas luki, että uniassosiaatio-ongelmat tulevat jo nelikuiselle. Ota näistä sitten selvää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti