Hiiren heppi

Aaron: ... Ja kerran minä näin kaupassa hiiren hepin! Ensin se oli pieni, mutta sitten se kasvoi, ja kasvoi, ja oli näääääin iso (näyttää käsillään n. 30 cm). Sen voi laittaa suuhun. Se oli porkkanaa isompi! Mitä te nauratte?

Hetken aikaa hekottelimme Tuukan kanssa ruokapöydässä. Tarkemmin kyseltyäni selvisi, että "hiiren heppi" on syötävä kasvi, joka kasvaa puussa ylösalaisin. Ja tällä hepillä ei ole mitään tekemistä tai yhteistä meidän Heppi-nimisen pehmopupun kanssa. Voi heppi.

Lapset saivat jokunen aika sitten valita sateenvarjot kaupassa. Aaronille Toy Story (Autot-varjot olivat loppu), Hilma päätyi Hello Kittyyn (minun manipulointiyrityksistä huolimatta).

Piipahdimme pari viikkoa sitten xtreme cars showssa katsomassa Kunkkua. (Oikeasti, minä xtreme car showssa?)

Aaronin piirtämä avaruusraketti.

Ankkapuistossakin olemme käyneet. Ja siellä aika usein pitää päästä myös patsaalle kiipeilemään.

Neiti Himpulan ponnari.

Örrepalakkien keikalla odotamme nimmareita.

Hilma ja Mats.

iloinen ja reipas nelivuotias

Tänään kävimme Aaronin nelivuotisneuvolassa. Aaron oli ensin yksin terveydenhoitajan kanssa tekemässä tehtäviä. Korttiin kirjaantui: "Iloinen ja reipas. Tulee hienosti yhteistyöhön, keskittyy hyvin. Omatoiminen. Kasvaa tasaisesti. Näkö 1.0/1.0. Puhe selvää ja kertovaa." Pituutta Aaronilla on nyt komeat 108 cm, painoa 16 kg. Hilmankin mittasin, ja neiti oli 85,5 cm.

Erikseen terveydenhoitaja kehui saksien käyttöä ja puhetta. Piirrettävistä kuvioista pari ei mennyt aivan nappiin, mutta se on kuulemma tyypillistä tuon ikäisillä pojilla. Tehtävät Aaron suoritti 20 minuutissa, kun yleensä niihin menee terveydenhoitajan mukaan tunti.

Ei-niin-reipasta Aaroniakin nähtiin. Pikkuherra kävi hyvin reippaasti noutamassa minut ja Hilman odotushuoneesta, ja kun pääsimme takaisin vastaanottohuoneeseen, näki Aaron terkkarin kädessä piikin. Samoin tein herra kääntyi kannoillaan, ja lähti pinkomaan pitkin käytävää satanen lasissa. Ja minä perään. Käytävän puolivälissä kompastuin, mutta sain napattua Aaronia vyötäisiltä kiinni. Ylös vain, ja rimpuileva, paniikissa itkevä herra piikitettäväksi. Saatiin terveydenhoitajan kanssa yhteistyössä housuja sen verran alemmas, että jäykkäkouristusrokotteen sai tuikattua reiteen. Ja siihen se itku sitten loppuikin.

Tänään oli myös muskaripäivä. Aaronilla oli taas ei-päivä ("minulla on huomenna juu-päivä!" totesi hän), mutta pienellä kiristyksellä sain Aaroninkin laulamaan mukana "etana etana näytä sarves". Sanoin, että hän ei varmaankaan saa arvata, minkä purkin alla etana on, jos hän ei laula mukana. Ja johan lauloi! Ja Aaron aloitti ihan ensimmäisenä laulamaan loppulaulua. Ennen opettajaakin!

Hilma oli oma ihana itsensä muskarissa. Lauloi ja leikki kaikessa mukana. Nukkumaan mennessä neiti olikin oma rasittava itsensä. Lähemmäs kaksi tuntia meni, ennen kuin Himpaltti nukahti. Väliin lensi unilelut alas, välillä vain tarvittiin halia. Välillä noustiin muuten vain, ja välillä myllättiin peittoja. Voisihan sitä iltansa paremminkin viettää. Jos vaikka sitä omaa aikaa joskus. Tai laittaisi tänne vaikka kuvia, kun ehtisi.

kuka sitä nyt nukkuiskaan...

Hilma ilmeisesti pärjää vähillä unilla. Eilen neiti ei suostunut nukahtamaan päikkäreille, ei sitten millään. Ei, vaikka minä karjuin ja huusin ja komensin ;) Joo-o, saattoi palaa päreet, kun neiti heitti patjaa myöten kaiken alas sängystä ties kuinka monetta kertaa. Kahden tunnin kuluttua luovutin.

Entäs yö sitten? Muutaman tunnin unien jälkeen plikka pompsahti ylös. Kävin peittelemässä uudestaan, ja jäin viereen odottamaan, että neiti sulkisi silmänsä, mutta hänpä ei sulkenutkaan. Tillisteli sieltä vain. Ensimmäisen tunnin ihan nätisti, ilman huutoa. Välillä pyysi halia, välillä vettä. Mutta ei vain nukahtanut. Toinen tunti menikin Hilmalla huutaen. Väliin lensi puput ja tyynyt minun yöpöydälleni, jonka jälkeen minä saatoin taas iiiihan vähän huutaa. Kello taisi olla lähempänä kolmea, kun Himpula lopulta sammui.

Täytyy sanoa, että nukkumiset on minulle tällä hetkellä melkoinen stressi. Ikinä ei tiedä, tuleeko yöllä valtaisia uhmakohtaus vai. Tai miten Hilma nukahtaa vai nukahtaako lain. Ja ei auta rutiinit eikä mitkään. Pikkaisen neuvoton olo toisinaan. Neiti saattaa toisina iltoina kiivetä uudestaan ja uudestaan pois sängystään. Nauraa käkättää ja pitää sitä leikkinä, kun minä käyn laittamassa uudestaan makuulle. Helpottaahan tämä joskus, helpottaahan?

Mutta on meillä mukavaakin. Neiti tykkää halailla, tanssia, laulaa ja leikkiä. Kirjoja luetaan paljon. Aaron rakastaa pikku-legojansa. Ja Aaron tykkää myös leikkiä Hilman kanssa. Eilen, kun Hilmalta kiellettiin kauppareissu kiukuttelun vuoksi, ei Aaronkaan halunnut lähteä kauppaan, vaan jäi Hilman (ja isin) kanssa kotiin leikkimään. Parhaimpia ovat ne hetket, kun lapset pöhköilevät keskenään, ja nauraa käkättävät ihan kippurassa.

Aaron jutteli tänään aikuisista seuraavaa: Aikuiset tekevät ruokaa, komentavat lapsia ja laittavat lapsia jäähylle. Aikuiset leikkaavat terävällä ruohonleikkurilla ruohoa, ja osaavat kirjoittaa oikeita sanoja, eivätkä ne pelkää yhtään mitään. Aikuiset myös leikkivät lasten kanssa.

Tämä viikko oli lapsilla kotiviikko Hilman flunssan vuoksi, mutta huomenna olisi tarkoitus palata normaaliin päivärytmiin.

yksikkö ja kaksikko

Meillä sairastetaan taas. Hilma sai saman flunssan toistamiseen. Viime yönä istuskelimme taas hengittelemässä portailla pihalla, pikkuneiti minun täkkini sisään käärittynä. Lämpöä on noussut vähemmän kuin edellisellä kerralla muutama viikko sitten. Tuli sitten kotipäivä, ja siltä näyttää ainakin huominen vielä, ja mitä luultavimmin keskiviikkokin.

Ja pieni muisto talteen: Tuukalla on ollut tapana leikkiä robottia, kun vie lapsia nukkumaan. "Robotti kantaa nyt yksikkö Aaronin sänkyyn" ja muita hassutteluja. Kerran sanoin Hilmalle, että robotti tulee hakemaan kohta yksikkö Hilmankin, niin Hilmalta tuli hyvin topakasti takaisin, että "minä olen kaksikko!". Niinpä meillä on yksikkö Aaron ja kaksikko Hilma.

viikko vierähti, hups

Maanantaina Hilma oli jo siinä kunnossa, että pääsimme muskariin. Lapset viettivät maanantain muuten kuitenkin kotosalla, kun Tuukalla sattui olemaan vapaapäivä. Muskarissa laulettiin ja leikittiin, ja Hilma tykkäsi kovasti leikkiä ja laulaa mukana. Aaron oli omaan tapaansa vähän varautuneempi, mutta soitti innokkaasti mukana, etsi pehmoleluja ja leikki piirileikkiä. Patjalla lököttelyyn pikkuherra kommentoi, että "minä en yleensä ole leikkinyt tätä", eikä häntä sitten saanut patjalla pötköttelemään. Loppulaulua molemmat lauloivat ja leikkivät mukana todella hienosti.

Tiistaista perjantaihin lapset arki rullasi eteenpäin omalla painollaan. Aamulla lapset hoitoon-humps, töihin, töistä päiväkodille, kotiin, huutava Hilma, ruokaa, hetki leikkiä, iltapala ja unille.

Niin. Huutava Hilma. Plinsessaisemme on kotiin saavuttuaan varsinainen syliapina. Hän ei suostu kävelemään autolta sisälle, niinpä minä olen toisinaan varsinainen kuormakameli. Hän ei suostu kävelemään itse portailta sisälle. Hän ei suostu riisumaan itse, mutta häntä ei myöskään saa auttaa. Auta armias, jos erehdyn avaamaan vaikka nepparin! Väliin Hilma haluaa syliin, väliin hän rimpuilee irti ja juoksee makuu- tai työhuoneeseen huutamaan. Itkupotkuraivarit. Ja jos yritän laittaa ruokaa, niin toki neiti roikkuu lahkeessa huutaen, kunnes juosta tömpsöttää makuuhuoneeseen huutamaan. Ja tätä jatkuu k a u a n. Neiti on (melko) tyytyväinen, kun sylittelemme sohvalla, mutta valitettavasti sohvalla ei voi istuskella koko iltaa. Yleensä itku loppuu jossain vaiheessa päivällistä, ja loppuilta menee ihan kivasti sitten. Mutta nuo kotiintulot ovat jokseenkin raastavia. Ai kuka reagoi päivähoidon aloittamiseen?

Päiväkodissa kehuvat kyllä Hilmaa kovasti. Kun on niin aurinkoinen ja iloinen tyttö, reipas, oma-aloitteinen ja tekeväinen. Leikkii sujuvasti on sosiaalisilta taidoiltaan hyvin kehittynyt. Ilmeisesti Hilma toimii monessakin leikissäkin veturina pienemmille, ja vie leikkejä eteenpäin. Ovat kertoneet myös, että Hilma juttelee kovasti. Oli joskus puhua pälpättänyt ruokapöydässä, kunnes oli tokaissut, että "antakaa minun syödä rauhassa!". Ja oli siis ollut ainoana äänessä. Toisinaan päiväunille mennessä kuuluu kova höpötys. Hyvä, että viihtyy.

Aaronkin vaikuttaa siltä, että alkaa viihtyä. Hoitajien mukaan leikkii kovasti, ja leikkii myös toisten lasten kanssa. Useimmiten leikit lienevät autoleikkejä, joskus junaradalla, ja olipa Aaron kerran leikkinyt Villen kanssa kotileikkiäkin.

Useimmiten lapset ovat olleet ulkona, kun olen mennyt heitä hakemaan. Siinä hoitajat yleensä kertovat, kuinka päivä on sujunut, ja mitä lapset ovat tehneet ja kenen kanssa.

Kaikkein parasta viikossa on silti viikonloput. Kaikkien mielestä. Kun saa olla ihan kotona, herätä rauhassa ja olla vain. Kun on aikaa.