lööba-lauantai

Hilma ei onneksi yöllisten kahden kerran jälkeen enää uudestaan oksentanut, mutta vatsa neidillä on ollut ihan kuralla tänäänkin. Kaiken kauniin lisäksi Tuukka on kuumessa. Näin ollen Inkeroisissa on yksi koti-ikävää poteva poika. Aaronin kanssa juttelimme Skypen välityksellä, ja aika surkeana pikkuherra oli, kun emme tänään päässeetkään häntä hakemaan. Äidin pieni rakas. Onneksi mumuska pitää hyvää huolta.

Hilman vuoro

Havahduin äsken telkkaria katsellessani makuuhuoneesta kuuluviin outoihin ääniin. Yskimistä ja kakomista. Kyllä, Hilma siellä oksensi. Pieni raasu. Mistä kummasta tuo likka nyt on tuon taudin saanut? Aaron oksensi tasan viikko sitten. Voiko siinä olla niin pitkä itämisaika? Nyt on lakanat ja yökkäri vaihdettu puhtaisiin, neiti on putsattu, ja sängyssä on isoja kylpypyyhkeitä helpottamaan seuraavia kertoja. Odotettavissa mukava yö.

Aaron lähti eilen mumuskan ja vaarin matkassa Inkeroisiin, ja tarkoituksena oli lähteä häntä huomenna sieltä hakemaan. Taisi pikkuherra voittaa juuri ylimääräisen päivän mummolassa. Pitää ainakin katsella vielä huomisaamu.

Neiti se osaa

Hilma halusi jostain syystä olla viime yönä hereillä n. klo 4.50-7.00. Minä en tästä erityisen paljon ilahtunut, eikä Tuukkakaan. Peittoa piti laittaa kunnolla tämän tästä, ja milloin oli jano ja kaikkea mahdollista. Lopulta Himpula nukahti uudestaan, ja sitten olikin jo Tuukan aika herätä keittelemään Aaronille aamupuuroa, kun hän oli lähdössä kerhoon. Hilmakin heräili jossain vaiheessa ennen minua. Kun oli minun aikani herätä, kömpi neito minun viereeni sänkyyn, painoi päänsä tyynylle ja halasi sanoen: "lakastan sua". Ja suukko vielä päälle. Eihän tuollaisen herätyksen jälkeen enää jaksanut harmitella aamuyön heräämisiä. Ihana Himma.

tiistai

Tuukka on vielä tämän viikon lomalla, ja näin ollen Hilma pääsi kerrankin isin kanssa muskariin. Oli mennyt hyvin, ja marakasseilla oli kuulemma soitettu.

Sillä välin, kun isi ja Hilma muskaroivat, vietimme me Aaronin kanssa aikaa HopLopissa. Edellisestä kerrasta olikin kulunut aikaa jo varmasti päälle vuosi, ja Aaron on useampaan kertaan toivonut pääsevänsä sinne uudestaan. Ensimmäinen puolituntinen vierähti ihmetellessä kojetta, joka ilmavirran avulla sylki palloja ilmaan. Yritin ehdotella, että tehtäisiinkö jotain muutakin, mutta ei. Palloja vain. Aloin jo miettiä, että siinäkö se koko "hoplotti" tällä kertaa oli, mutta innostuihan se pikkuherra sitten lopulta muustakin. Minäkin sain hien pintaan, kun juoksin hänen perässään ylös ja alas. Liukumäessä otimme kisaa, kumpi on nopeampi, ja Aaron voitti joka kerta. Pomppulinnaankin Aaron uskaltautui pienen miettimisen jälkeen. Ja kyllä maittoivat päiväunet, kun oli saanut hieman purkaa energiaa.

Illalla oli vuorossa Aaronin muskari. Oli kuulemma osallistunut 50/50. Hauskaa oli kuitenkin ollut, ja se lienee tärkeintä.

En jaksa nyt edes yrittää miettiä mitään kuvatekstejä, niin kerron muuten. Aaronilla on tukka kasvanut kovasti, ja minun mielestäni hän on oikein söpö nykyisessä hiustyylissään. Etenkin, jos tukka on vähän pörrööntynyt pipon alla, ja on vähän kihartunut. Alla olevassa kuvassa pikkuherra on kyllä saunapuhtaana ja hiukset juuri kammattuna. Nenässä näkyy vielä jälki siitä, kun ritsa lipesi kädestä.

Hilmakin tykkää leikkiä legoilla ja duploilla, mutta leikissä huomaa suuren eron Aaronin leikkeihin. Aaron leikkii autoilla, autot ajavat ja ovat pääosassa, ja ukkeleita otetaan mukaan, jos muistetaan. Hilmakin näyttää leikkivän autoilla, mutta Hilmalle auto on vain väline saada ukkelit paikasta A paikkaan B, eli nuo lego-hahmot on Hilman leikissä tärkeintä. Johtuuko ero sitten sukupuolesta, tiedä häntä.

Hilma on nyt ollut todella kiinnostunut kamerasta ja kuvaamisesta, ja tulee tämän tästä näyttämään mestariotoksiaan. Aaron on oppinut myös jakamaan kameransa Hilman kanssa, vaikka se alussa tiukkaa tekikin.

kotisunnuntai

Tänään on vietetty päivä kotona. Aaron ei tuon eilisen raportin jälkeen enää oksentanut, mutta on tänään syönyt huonosti, ja tämän tästä valitellut pahaa oloa. Tosin se paha olo on iskenyt yleensä silloin, kun on pitänyt tehdä jotain, mikä ei olisi napannut, kuten syödä tai mennä nukkumaan. Eli menoa se ei ole hiljentänyt.

mahatauti?

Aaronilla taitaa olla mahatauti. Aamulla pikkuherra valitti kovasti, että kurkkuun sattuu, ja kun Tuukka yritti sinne kurkkuun kurkistaa, Aaron oksensi. Ajattelimme, että se johtui ihan oksennusrefleksistä, mutta äsken Aaron valitti uudestaan itkien, että kurkkuun sattuu, ja puolta minuuttia myöhemmin tuli lounaan jäännökset ylös. Eikä tällä kertaa kurkittu sinne nieluun. Kuumetta ei ole, ja muutenkin vointi näyttää hyvältä, mutta kurjaahan se on silti. Ja mahataudeilla kun on tapana kiertää koko perhe.

pikku koira, pikku koira

Hilman lempirunoja on Hannele Huovin Pikku Koira -runo, jossa pikku koira hyppää pöydälle, nappaa piparit ja juoksee piiloon syömään ne piparit. Tänään iltasadulla Hilma taas kerran alkoi lausua tätä runoa, mutta osasi yllättää äidin.

- Pikkukoira pöydälle hyppäsi...
- Mitäs sitten?
- Leipomaan!
- Ahaa. Mitäs pikkukoira leipoi?
- Lettuja!
- Mitäs se letuille teki?
- Söi!
- Ihan kaikki? Yksinkö?
- kyjjä!

Aaron puolestaan sai aikaan nauruntyrskähdyksen meissä kommentoimalla Tuukalle, että "et ole, isi, höyhenenkevyt!", kun yritti työntää Tuukkaa sängyn keskeltä reunemmalle...

tavallinen tiistai

Aaron ja Lotta soittelivat viime perjantaina nojatuolissa. Kaksikolla näytti olevan oikein mukavaa. (Ja kännykän linssiä lienee joku pieni käynyt tahmaisilla sormilla kokeilemassa).

Viime viikolla ehdimme vielä luistelemaan. Hilma oli maalivahtina, kun Aaron ja isi pelasivat. (No ei ihan oikeasti ollut, mutta hetken aikaa seistä tönötti maalissakin.) Nyt taitavat luistelukelit olla ohitse.

Tänään oli tiistai. Muskaripäivä. Aamulla olimme hyvissä ajoin musiikkiopistolla, joten lapsille jäi ruhtinaallisesti (ainakin kaksi minuuttia) aikaa riekkua ikkunalaudalla. Aaron tykkää hyppiä tuosta ikkunalaudalta alas, mutta onneksi Hilma ei (vielä) yritä sitä perässä. Mutta ihan parasta siellä on seisoskella ja katsella ulos.

Hilman muskari sujui oikein mukavasti. Sammakko- ja kalateemalla mentiin. Hilma on siinä tullut isoveljeensä, ettei tuolla muskarissa hirmuisesti osallistu, mutta kotona laulaa senkin edestä. Soittimet ja muut neiti kyllä hakee tomerasti. Kotona tämän hetken lempirunoja on Hannele Huovin "pikku koira pikku koira pöydälle hyppäsi..." sekä Kirsi Kunnaksen "Tiitiäinen".

Aaronin muskariin lähdimme myös kolmestaan, mutta tällä kertaa menimmekin Hilman kanssa läheiseen cafe Feeniksiin odottelemaan. Yleensä olemme odottaneet siinä muskarin aulassa, kun Aaronilla silloin alkuun oli niitä harmistuksia. Mutta niitä ei ole aikoihin enää ollut, ja Aaronkin oli sitä mieltä, että voin Hilman kanssa käväistä kahvilla. "Ei minua enää harmita". Ja muskarikin oli sujunut hyvin. Alussa oli muskarintädin mukaan ollut "kädenvääntöä" osallistumisesta, ja Aaron oli ollut alkulaulun ajan jäähyllä. Tämän jälkeen oli pikkuherra oikein mielellään leikkinyt ja laulanut mukana. Aivan niin: laulanut :) Niinhän tuo viime kerralla itse sanoi, että oli laulanut muskarissa, ja pakko se on uskoa, kun muskarintätikin niin kertoi. Hyvin iloinen pieni poika sieltä muskarista tuli ulos.

tavisviikko

Viime viikko sujui normaalin arjen parissa. Kerhoa, muskaria, lisää kerhoa, luistelua ja kotioloja. Perjantaina kävivät kylässä Lotta ja Roni äitinsä kanssa, ja lapset olivat aivan riemuissaan. Pihalla olemme ehtineet vielä leikkiä lumilinnassa. Kun en muuta keksi, niin laitetaan pari kuvaa viime sunnuntailta, kun olimme lähdössä Lotan ja Ronin syntymäpäiville.

kännykameran satoa

Vihdoin viimein Hilma on sinut keppihevosen kanssa.

Hepo on ollut meillä vasta kaksi vuotta.

Kaksin aina kauniimpaa

Hopoti hopoti heijaa

Neidin kiharat

Aaron on sairaalassa, ja lääkäri-Hilma antaa lääkettä.

Lauantaina kävimme luistelemassa.

(Hilma käveli ja pulkkaili.)

Hupsista!

Pallokin oli mukana

Näin sitä mennään

Rypälerosvo jakamassa saalista.

suukko koiralta

Eilen kävin lasten kanssa pienellä kävelyllä. Pysähdyimme hetkeksi, kun vastaan tuli näkövammainen mies opaskoiransa kanssa. Odottelimme, että he pääsisivät ohitsemme. Hilma istui pulkassa, ja katseli muualle, eikä huomannut isoa, mustaa koiraa sen mennessä vierestä. Koirapa tekikin niin, että haistoi Himpulan hattua, ja Hilman kääntäessä päätään nuolaisi poskea. Mikä säikähdys ja huuto! Hilmalla on ollut muutenkin pientä koirapelkoa, joten neiti oli aika järkyttynyt tästä kohtaamisesta. Selitin kovasti, että se oli kiltti koira, joka antoi Hilmalle suukon. Loppumatkan Hilma toistelikin, että "kiiltti koooir. Suukko Himmajje."

Kotipihalla tuli kuitenkin paras. Hilma tuohtuneella ilmeellä sanoi: "Koooir maista Himma!"