Tänään oli jännä päivä: Aaron meni ensimmäisen kerran kerhoon. Etukäteen olimme siitä jutelleet, ja pikkuherraakin taisi jännittää jonkin verran. Kesällä hän kävi kerran saman päiväkodin pihalla "lapsiparkissa" puolisen tuntia, eikä toiste halunnut mennä sinne ilman äitiä. Niinpä nytkin hän alkuun jutteli, että ei halua olla kerhossa ilman äitiä. Mitä enemmän kerhosta juteltiin, niin tuntui jännitys helpottavan, ja Aaronkaan ei enää puhunut, että äidin pitäisi olla mukana.
Aamulla suuntasin Aaronin kanssa sinne kerhoon päin ihan kahdestaan, ja Hilma jäi isin kanssa kotiin. Kerroin Aaronille, että en voi olla siellä koko aikaa, vaan minun pitää käydä hakemassa Hilma kotoa. Että tulen sitten hakemaan Aaronin Hilman kanssa tuplarattailla. Myöhästyimme alusta pari minuuttia, ja toiset lapset olivat jo aloituspiirissä. Paikalla oli vielä pari muutakin äitiä. Aaronille tuli tässä vaiheessa pupu pöksyyn, ja olisi halunnut mennä viereiseen huoneeseen, mutta niinpä vain raahasin kaverin sinne penkille minun kanssani. Aaron istui sylissä sen piirin ajan, mutta kävi reippaasti laittamassa oman nimilappunsa pyykkipojalla naruun. Tässä vaiheessa Aaron kysyi ensimmäisen kerran eväiden perään, vaikka olimme menneet kerhoon suoraan puuropöydästä.
Piirin jälkeen osa lapsista siirtyi maalaamaan, ja osa jäi leikkimään. Aaron ei halunnut maalata, vaan jäi tutkimaan leluja, ja ihmettelemään isompien poikien temmellystä. Siinä onkin ihmettelemistä, kun meillä ei noita ampumis- tai varasleikkejä vielä ole ollut. Aaron katseli silmät suurina sivusta, kun toinen poika hoki "mä ammun tätä päähän". Kuultiin myös "ollaan pyssymiehiä, ollaan varaksia!". Joo. Ja kotona sitten Aaron ojentaa minulle rumpukapulaa, että minä voisin ampua sillä. No, jossakin vaiheessa nuo ampumis- ja tuhoamisleikit kai pienillä pojilla tulee väistämättä? Toivottavasti ei kuitenkaan niin korostuneesti kuin tuolla tänään näin.
Tunnin siellä istuttuani lähdin kotiin. Aaron jäi hyvillä mielin leikkimään, ja vilkutti vain hätäisesti. Varttia vaille kaksitoista tulimme Hilman kanssa takaisin, ja Aaron oli yhä iloinen. Kerhossa oli kuulemma saanut juosta, eikä tädit olleet suuttuneet yhtään! (En kyllä muista, että meilläkään pienistä juoksemisista olisi liiemmin suututtu...) Olivat leikkineet myös kissaa ja koiraa ja soutamista. Tädit olivat laulaneet (laiva keinuttaa). Eväätkin tuli syötyä. Ilmeisen hauskaa oli ollut, ja sanoi menevänsä uudestaan. Täditkin sanoivat, että oli ollut kiltisti. Loppupiirin aikana oli ollut kiemurrellut penkillä, eikä olisi malttanut pysyä paikallaan. Tämän voin hyvin kuvitella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti