Vauvaelämää

Nyt ollaan oltu Pikkuneidin kanssa kotona keskiviikosta asti, ja ihan mukavasti on sujunut. Lähinnä olemme ihmetelleet uutta arkea kahden lapsen kanssa, ja opetelleet tuntemaan uutta perheenjäsentä ja hänen tapojaan. Sekä olleet tietysti onnesta mykkyrällä...

Hilma on ollut suhteellisen rauhallinen vauva. Nukkuu, syö ja kakkaa. Ja kakkaa paljon! Jokaisella pierulla tuntuu tulevan jotain vaippaan. Toissapäivänä neiti turautti illalla vaippaan, ja hetken odottelun jälkeen vaihdoin neidin kuiviin. Palasin sohvalle, ja neiti turautti uudestaan. Tuukka kävi vaihtamassa. Palasi sohvalle. Ja taas. Jooo-o. Hilmalla taitaa olla tapana tehdä kakat vain puhtaaseen vaippaan...

Vaipanvaihto on Hilman mielestä jotakin aivan kamalaa, jota pitää vastustaa koko teholla. Muuten on tullut vain pieniä harmistusitkuja, kun vatsaa kipristää, tai kun on nälkä.

Aaron on suhtautunut vauvaan oikein hienosti. Pikkusisko toi Aaronille lahjaksi kaksi pikkuautoa, jotka ovat Aaronin mielestä tosi pop. Kotiin tulimme Aaronin päiväunien aikaan, ja Aaron taisi herätä Hilman itkuun. Kävihän Aaron sairaalassakin katsomassa pikkusiskoa, mutta siellä oli niin paljon muutakin uutta (kuten sähkösänky, jota sai säädettyä napista painamalla...), että yksi vauva ei paljoa kiinnostanut. Kotona on sitten pakko ollut huomata, että tänne on ilmestynyt joku toinenkin, joka vie huomiota ja tilaa. Väliin Aaron käy silittelemässä siskoa, joskus on antanut pusunkin. Ja on esitellyt pikkuiselle kaikkein rakkaimpansa, pupun ja sammakon. Itkusta Pikkuherra on hieman huolestunut, ja katsoo hyvin tarkkaan, että mikä on hätänä. Kun Hilmalle vaihdetaan vaippoja hoitotasolla, hakee Aaron usein jakkaran siihen viereen, jotta näkee paremmin.

Uutena ilmiönä on tullut se, että Aaron hoitaa nukkea :) Aiemminhan nukke ei liiemmin huomiota saanut, vaan se pikemminkin kierrettiin kaukaa. Nyt Aaron ihan oma-aloitteisesti haki nuken, otti siltä vaatteet pois, käytti potalla ja pesulla, laittoi vaippaa ja vei omaan sänkyynsä peiton alle nukkumaan. Ja nukkea on hoidettu useampaan otteeseen, useimmiten silloin, kun minä olen imettänyt.

Toki Aaron hakee nyt huomiota hieman eri tavalla kuin aiemmin, ja nukkumaanmenot ovat olleet haasteellisempia. Syliinkin pitää päästä hieman useammin. Ensimmäisenä kotiinpaluupäivänä yritin huomioida Aaronia ekstrapaljon, ja Aaronillakin oli tainnut olla äitiä hieman ikävä. Vietimme pitkästä aikaa oikein hauskan leikki- ja riehumishetken ihan kahdestaan lastenhuoneessa. Ja kerrankin äidin syli kelpasi, eikä vain isin. Mutta hienosti Aaronilla oli mennyt ne pari yötä, jotka olin poissa. Päivät pikkuherra vietti mumuskan ja vaarin kanssa, ja illalla isikin tuli kotiin. Mutta oli minulla tuota pientä hassulaista tosi kova ikävä!

Toissayönä Aaronilla oli pientä kriisinpoikasta ilmassa. Pikkuherra ei olisi millään halunnut jäädä nukkumaan, vaan huusi isin sykkyyn. Nukuttamisessa menikin sitten mukava tovi... ja sitten raasu vielä heräsi alkuyöstä uudelleen kovaan itkuun, joka ei laantunut millään. Tuukka sai tehdä tosissaan töitä, että Aaron rauhoittui. Ja tämän jälkeen kuului vielä lastenhuoneesta "Aalo nousee. Aalo tulee sinne". Ja pieni poika sieltä tassutti makuuhuoneen ovelle. Pupu ja sammakko kainalossaan. Kyllä äidin sydän särkyi, kun piti pysyä tiukkana, ja komentaa rakas siitä omaan sänkyynsä. Mutta sinne se meni. Ja tänä iltana Aaron yritti saada isiä nukkumaan omaan lastensänkyynsä seinän puolelle. Taitaa ottaa koville se, että pikkusisko nukkuu aika paljon isin ja äidin välissä :( Aiemmin Aaron on hyvin tiukasti sanonut "Ei", jos Tuukka on yrittänyt käydä makuuasentoon Aaronin sänkyyn, ja ei ole edes yrittänyt tulla meidän sänkyyn nukkumaan. Mutta tämä on Aaronin omaksi parhaaksi, onhan?

Ja sitten tähän loppuun se synnytyskertomus. Eli ne, keitä ei kiinnosta, voivat lopettaa lukemisen tähän ;)

Mumuska oli jollain ihme vaistollaan sanonut vaarille perjantaina, että josko he tulisivat tänne sunnuntaina. Että jos minun pitää silloin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lähteä sairaalaan, niin pitää hoitaa Aaronia. Ja Tuukkakin oli siihen sen synnytyksen "tilannut", ettei tarvitsisi enää mennä autolla töihin. Ja niinhän se sitten lähti käyntiin, kun oli pyydetty. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä klo 2.20 aloin kellosta katsoa, kuinka usein niitä supistuksia tulee. Siinä vaiheessa niitä tuli noin kymmenen minuutin välein. Puoli viiden aikaan soitin sairaalaan, että olisikohan hyvä lähteä sinne päin. Silloin niitä supistuksia oli tullut puolisen tuntia viiden minuutin välein. Ja viideltä sitten herätin Tuukan. Itseäni väsytti ihan valtavasti, kun unet olivat jääneet kahden tunnin mittaisiksi.

6.12 taisi olla kello, kun kirjauduimme sairaalaan. Siellä ensin katseltiin sydämensykkeitä ja supistuskäyrää (ktg?). Tässä vaiheessa supistukset olivat hieman harventuneet, niitä tuli noin kahdeksan minuutin välein. Sitten päästiin saliin. Jossa oltiin ja odoteltiin. Kuusi tuntia. Sain lääkettä (Oxynorm tms.), jonka piti rentouttaa ja poistaa pahin kärki kivulta, että olisin saanut hieman nukuttua. No en kyllä nukkunut, mutta harvinaisen raukeaksi se aine veti. Vaikutus tosin kesti vain jonkun puolitoista tuntia. Ja lopulta kätilö totesi, että synnytys ei etene. Että se ei ole kunnolla käynnissä. En ollut tuon kuuden tunnin aikana avautunut yhtään lisää, eikä supistuksia tullut yhtään tiheämmin. Kätilö ehdotti, että josko ottaisin toista lääkettä (Bricanyl), jonka pitäisi lopettaa ennakoivat supistukset, mutta ei keskeyttää synnytystä, ja lähtisimme kotiin odottelemaan. Näin sitten teimme.

Lääke tuntuikin vaikuttavan. Aluksi. Noin puoli tuntia, eli sen ajan, mitä siinä salissa odottelimme. Jo matkalla ulos sain pari valtavan kivuliasta supistusta, ja ne jatkuivat viiden minuutin välein koko kotimatkan. Kotona olimme sitten tunnin (ehei, en todellakaan nukkunut), ja lähdimme takaisin sairaalaan. Sairaalassa olimme kahden maissa, ja minut kärrättiin pyörätuolilla saliin. Ja voin pahoin. Pyysin ja sain tässä vaiheessa sen ihanan epiduraalin :) Helpotti kovasti, mutta paineentunne jatkui. Se johtui siitä, että lapsivedet eivät olleet menneet, ja se painoi tuonne alas. En siis saanut nukuttua siinäkään vaiheessa, vaikka näin olin haaveillut :D Ja tästä synnytys sitten etenikin nopeasti. Neljän jälkeen kätilö tuli katsomaan, ja kun valittelin sitä kovaa paineentunnetta, niin hän totesi, että ei mikään ihme, kun olin kokonaan auki, ja lapsen pää oli ihan siinä hollilla... Ja siinä samassa ne vedet menikin, ja tunsin valtavaa tarvetta ponnistaa. Kätilö huutaa, että en vielä ponnistaisi, kun hänen pitäisi ehtiä saada ensin hanskat käteen... Ja kahden minuutin päästä tyttö oli maailmassa!

Synnytys katsottiin alkaneeksi siitä, kun lähdimme sairaalasta pois, eli klo 12.05, ja Hilma syntyi klo 16.17. Eli suhteellisen nopeasti sitten se synnytys meni, kun lähti kunnolla käyntiin. Ja meni oikein hyvin. Ei edes tikkejä tarvittu :) Napanuora oli kiertynyt kaksi kertaa kaulan ympärille, mutta se lähti löysäten irti. Hilma sai pisteitä 9/9.

Hieman ennen iltaseitsemää pääsimme osastolle. Sain ensimmäiseksi yöksi oman huoneen. Ajattelin vihdoin pääseväni nukkumaan, mutta eihän se sitten ollutkaan niin helppoa... Kello kahteen mennessä olin nukkunut vain muutaman silmäyksen. Hilma heräili, ja sitten minä en vain hormonihuuruissani saanut unta. Kahden aikaan yöllä luovutin, ja neiti pääsi viihdyttämään hoitajia vauvalaan... Ja vihdoinkin nukuin :) Puoli viideltä Hilma palasi minun luokseni syömään, ja siinä sitten nukuttiin aamuun asti. Aamuhan sairaalassa koittaa aina valitettavan aikaisin, kun aamupala on tarjolla jo puoli kahdeksan aikaan.

Ensimmäinen päivä meni äidin totutellessa uuteen vauvaan ja vauvan totutellessa äitiin ja syömiseen. Tuukka tuli sairaalaan aamupäivästä, ja illalla vierailuaikaan tuli Aaron käymään mumuskan ja vaarin kanssa. Toiseksi yöksi saimme huonekaverin hieman ennen iltayhdeksää, mutta hänen kanssaan en hirveästi ehtinyt seurustella. Toisena päivänä olikin sitten jo lääkärintarkistus heti aamupäivästä kotiinlähtöä varten, ja saimme lähtöluvan. Ainoa, mitä pitää tarkkailla, on Hilman päässä olevat kaksi kuttia. Lääkäri epäili, että pää on painunut lantionpohjaa vasten, ja pahkuroiden pitäisi laskeutua viikon kuluessa.

Ja nyt siis olemme muutaman päivän ajan totutelleet uuteen arkeen kahden lapsen kanssa. Yritetään levätä ja ottaa rauhallisesti – Mutta saa tulla käymään! :)