että ehdinkin sanoa...

... että se nukkuminen sujuu hyvin. Juu ei. Nyt on sitten heräilty parin-kolmen tunnin kuluttua nukahtamisesta oikein isosti. Itkuparkuhuuto päällä, ja syliin pitää päästä. Ja sylissä pitäisi saada olla kauan. Pieni tarraa kaulaan kuin apinanpoikanen, eikä välttämättä rauhoitu heti edes siinä. Uudelleen nukahtamisessa saattaa vierähtää tuntikin. Toissayönä herättiin uudestaan samalla ruljanssilla vielä aamuneljältä, viime yönä onneksi ei.

Kun vaan tietäisi, mitä silloin kannattaa tehdä, kun Aaron alkaa itkeä tuolla huoneessaan. Tähän mennessä ollaan aina menty sinne, ja ensin yritetty sanallisesti lohduttaa, sitten silittämällä, sitten ottamalla syliin. Syliin Aaron myös yleensä pyytää hyvin selkeästi. Toissailtana lopulta jätin pikkuherran sinne huutamaan hetkeksi (kolmen vartin yrittämisen jälkeen), huutelin vain olohuoneesta, että "Äiti on täällä, käy nukkumaan", ja Aaron kyllä rauhoittui minuutissa. Mutta tuona yönä sitten heräsi toistamiseenkin. Jotenkin tuntuu, että ottaa hirveästi takapakkia, jos nyt alkaa nukuttaa pientä sylissä (plus että tällä mahalla se on jo todella raskasta), ja sitten pelkää seuraavaa herätystä. Sama koskee oikeastaan myös sitä sängyn vieressä istumista. Eikö Aaron silloin nukahda siinä luulossa, että äiti/isi on vieressä, ja mahdollisesti seuraavan kerran herätessään siinä tuolissa pitäisi myös olla jompikumpi vanhemmista? Eilisiltana minulla oli tunne, että minun näkeminen sai pikkuherran vain itkemään entistä enemmän ja pyytämään syliin. Äh, miksi tämä on niin vaikeaa? Tuntuu niin pahalta, jos lapsi huutaa yksin ikäväänsä, mutta en kyllä jaksaisi olla unilelunakaan.

Tänään Aaronilla oli isi-päivä, kun minä lähdin käymään Lahdessa koululla. Olivat rakentaneet isin kanssa lumilinnaa :) Ja ottivat oikein superpäikkärit. Aaron oli unilla vielä, kun minä tulin kotiin. Nukkui yhteensä kaksi ja puoli tuntia. Miksei niin käy ikinä minun kanssani? Nyt onkin sitten mielenkiintoinen ilta, kun päiväunien ja iltaunien väliin jäi suhteellisen vähän valveillaolotunteja.

Minä nautin tänään täysin siemauksin lounaasta koulun ruokalassa. Ensinnäkin se, että ei tarvinnut itse laittaa ruokaa, plus bonuksena se, että minun ei tarvinnut laulaa yhtään lastenlaulua ruokailun aikana :D (Se olisikin yllättänyt muut lounastajat...) Aaron vaatii yleensä useamman laulun ruoan aikana. Usein aloitetaan "ihahaa-ihahaalla", josta siirrytään piippolan vaariin (useampi säkeistö, Aaron kertoo eläimet), hämähämähäkkiin ja mörköpiiriin. Toisinaan mukana on myös muumi-laulut, pingun tunnari ja muita. Ja näitä toistetaan ja toistetaan. Oikein kunnon äiti-jukeboksi.