Jos Hilma ei ole hetkeen saanut (omasta mielestään) tarpeeksi huomiota, tokaisee neiti nykyään hyvin usein mielenosoituksellisesti alahuuli mutrullaan "kukaan ei lakasta minua", ja saattaa kävellä saman tien pois. Ja tähän pitää tietysti heti reagoida, että tottakai sinua rakastetaan, äiti rakastaa, isi rakastaa, veikka rakastaa ja kaikki muut. (Ja jos Aaron kuulee, että hän rakastaa Hilmaa, niin hän heti toki kommentoi "enkä rakasta"). Tämä "kukaan ei lakasta minua" kuullaan usein myös silloin, jos Hilma ei saa tahtoaan läpi, tai muuten on jostain mieli myrtsinä. Aina yhtä teatraalisesti.
Eilen illalla neidillä oli kyllä oikeasti hätä päällä, kun illalla odotettiin unen tuloa. Hän kysyi minulta, että "äiti, mikä tuo musta on?". Minä katselin, että mikä ihmeen musta? Mustaa nyt oli ainakin minun ja Tuukan paidat roikkumassa vaatekaapin ovessa. Ei, ei ne. Käskin neitiä nukkumaan, että ei sillä mustalla nyt väliä. Ja Hilma ihan oikeasti alkoi sitten pelätä. "äiti, mikä tuo musta on?! Äiti, se on tulossa tänne se musta!" ja itki sitten jo siinä vaiheessa. Minä tietenkin nousin ihmettelemään, että mikä musta. Selvisihän se: Aaronin toppatakin huppu näkyi hieman eteisen puolelta oviaukosta. Ei, ei se mihinkään liikkunut. Ja kun Hilmalle näytin, että toppatakki se vain on, niin neiti jo vähän naureskeli. Olipa Himpatti tänään illalla kerrannut episodin isille kikatellen "minä pelkäsin eilen toppatakkia". Niin tekee mielikuvitus tepposia pienelle. Kesken unien on joskus pelätty sisiliskojakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti