pääsiäishumua tivolissa

Mumuska ja vaari tulivat eilen, ja tänään kävimme tivolissa. Lapset pääsivät muutamaan laitteeseen, Aaron oli oikein onnellinen muovimiekasta, jonka sai jostain onkimispelistä. Ja ai että hattara maistui hyvältä. Huomenna vielä ainakin kotieläimiä katsomaan Kaupunginmuseolle.

HAISTAKAA!

Näin huutelivat meidän reippaat lapset eilen pihalla hoitoon lähtiessä. Pariinkiin otteeseen. Kovaan ääneen. Ja kyllä, ilmassa pystyi haistamaan jonkin palaneen käryä. Liekö joku naapuri polttanut takkaa.

pieniä hassuja

Aaron tässä eräänä aamuna oli pukemassa vaatteita kovalla tohinalla, ja kommentoi tohkeissaan "Äiti, minä puen nopeammin, kuin maailma pyörähtää!". No kiva. Hymyilytti kyllä pitkään.

Hilmalla on yhä Helinä-keiju-tyylisen tukan kasvatus kesken. Tosin likkasella taitaa olla vielä sen verran ohuet hiukset, ettei ihan sama tyyli tule onnistumaankaan. Ainakaan ilman muotoilutuotteita, ja siihen minä en ihan ole vielä valmis. Pari iltaa sitten neiti katselisin prinsessa Ruususen kuvaa, ja kysyi: "äiti, onko minulla nyt samanlaiset hiukset kuin plinsessa luususella?", ja leyhytteli samalla kiharoitaan molemmin käsin.

Me emme vielä tänä vuonna käyneet virpomassa. Koristelimme kyllä lasten kanssa sunnuntaina oksat, mutta lapset virpoivat vain minut ja Tuukan. Eikä pienet suostuneet pukeutumaan pääsiäisteeman mukaisesti. Aaron olisi ollut valmis pukeutumaan supersankariksi. Pääsiäistä meillä kuitenkin odotetaan kovasti. Lapset ovat päiväkodissa askarrelleet koristeita, ja ohraa on kylvetty. Minä odotan eniten sitä neljän päivän vapaata.

tänään käytiin luistelemassa.

Ylimmässä kuvassa ei ole käynyt mitään katastrofia. Hilma vain fiilistelee kaunista päivää ja tekee enkeleitä jäällä. Ja että olikin kaunis päivä. Jäällä oli muutama muukin ihminen. Liekö viimeinen kerta, kun jäälle päästiin tänä talvena.

Tänään olimme juhlimassa kaverien lasten synttäreitä. Kotiin tullessa pöhköilimme kameralle.

keijutukka

Hilma on tyylitietoinen nuori neiti. Eilen illalla hän jutteli minulle toiveistaan hiustensa suhteen. Hilma "ei halua, että hiukset on silmien yläpuolella, vaan että ne menevät sivulle näin. Niin kuin keijuilla." Eli seuraavaksi taidamme kasvattaa otsatukan pois. Minun täytyy myöntää tietämättömyyteni keijujen hiustyylien suhteen, mutta kai Pimpula tietää paremmin.

Viikonloppuna ehdimme juhlistaa kaverin lasten synttäreitäkin, alla sieltä pari kuvaa. Sunnuntaina ulkoilimme vain omalla pihalla, ja yllättäen arki taas on imaissut meidät tällä viikolla. Tänään Aaronin päiväkotiryhmä oli käynyt jäähallilla luistelemassa, ja Aaronilla oli mennyt kuulemma oikein hyvin. Siinä tiiviisti.

luistelemassa

Eilen oli omituinen aamu. Olimme jo ennen kymmentä matkalla luistelukentälle. Ja mikä ihana auringonpaisteinen aamu olikaan! Videolla molempien lasten tyylinäytettä. Tämä oli Hilman toinen kerta luistimilla, (siten, että hän oikeasti suostui seisomaan luistinten päällä), joten aika rohkeasti likka jo vetää.

askartelua

Tänään Aaronin päiväkotiryhmässä järjestettiin askarteluilta. Ensin koristelimme purkit, joihin kylvimme vehnän jyviä ja krassin siemeniä. Meidän lapset tekivät jyvistä ja siemenistä ihan oman sekoituksen, joten mielenkiinnolla odotan, mitä sieltä kasvaa. Lisäksi askartelimme kanat (tai kukot).

Kumpi on kumman? Molemmat leikkasivat kanan ihan itse (tai no minä autoin heltassa ja nokassa). Vihje: Hilman kanalla saattaa olla muutama silmä enemmän.

Sairastaessa ehti taas askarrella kotona. Isi auttoi teippaamisessa. Autossa on penkkikin.

Meidän rokkiprinsessa (eli lokkiplinsessa).

Aaron innostui hieman teippaamisesta. Tämän herra teki aivan itse.

"kukaan ei lakasta minua"

Jos Hilma ei ole hetkeen saanut (omasta mielestään) tarpeeksi huomiota, tokaisee neiti nykyään hyvin usein mielenosoituksellisesti alahuuli mutrullaan "kukaan ei lakasta minua", ja saattaa kävellä saman tien pois. Ja tähän pitää tietysti heti reagoida, että tottakai sinua rakastetaan, äiti rakastaa, isi rakastaa, veikka rakastaa ja kaikki muut. (Ja jos Aaron kuulee, että hän rakastaa Hilmaa, niin hän heti toki kommentoi "enkä rakasta"). Tämä "kukaan ei lakasta minua" kuullaan usein myös silloin, jos Hilma ei saa tahtoaan läpi, tai muuten on jostain mieli myrtsinä. Aina yhtä teatraalisesti.

Eilen illalla neidillä oli kyllä oikeasti hätä päällä, kun illalla odotettiin unen tuloa. Hän kysyi minulta, että "äiti, mikä tuo musta on?". Minä katselin, että mikä ihmeen musta? Mustaa nyt oli ainakin minun ja Tuukan paidat roikkumassa vaatekaapin ovessa. Ei, ei ne. Käskin neitiä nukkumaan, että ei sillä mustalla nyt väliä. Ja Hilma ihan oikeasti alkoi sitten pelätä. "äiti, mikä tuo musta on?! Äiti, se on tulossa tänne se musta!" ja itki sitten jo siinä vaiheessa. Minä tietenkin nousin ihmettelemään, että mikä musta. Selvisihän se: Aaronin toppatakin huppu näkyi hieman eteisen puolelta oviaukosta. Ei, ei se mihinkään liikkunut. Ja kun Hilmalle näytin, että toppatakki se vain on, niin neiti jo vähän naureskeli. Olipa Himpatti tänään illalla kerrannut episodin isille kikatellen "minä pelkäsin eilen toppatakkia". Niin tekee mielikuvitus tepposia pienelle. Kesken unien on joskus pelätty sisiliskojakin.

arki, yritys nro 546

Vatsatauti selätettiin lasten osalta jo loppuviikosta, ja perjantain muksut olivat hoidossa. Tuukan vatsa oireili vielä lauantaina, mutta sunnuntaina pääsimme juhlistamaan Maria-serkun syntymäpäiviä Teemu-sedän luo. Aaron taisi olla eniten onneissaan Teemun sähkökitaroista – harvoin olen nähnyt niin muikeaa ilmettä pikkuherran naamalla, kuin sillä hetkellä, kun rämpäytti ensimmäisen kerran sähkökitaraa (ja se vahvistin-tehostin-mikälie oli päällä). Tänään Aaron jo toivoikin, että voidaanko jo ensi viikonloppuna mennä taas Teemun luo soittamaan sähkökitaraa.