Eilen Aaron pääsi parturiin. Pikkuherra oli jo ehtinyt useampaan otteeseen kysynyt, että milloinka ne hiukset oikein leikataan. Tällä kertaa tiedustelin herran toiveita mallin suhteen. Katselimme vanhoja valokuvia, ja Aaron oli sitä mieltä, että viime kesän lyhyt malli oli liian lyhyt, ja halusi samankaltaista ilmettä kuin tammikuun leikkauksen jälkeen. Niin siis tehtiin. Parturissa oli oikein reipas poika, joka nauraa käkätti hiustenkuivaajalle. (Kuva tulee myöhemmin).
Ilmoitin Aaronin nappulafutikseen jo jokunen viikko sitten, kun tuo pieni on tykännyt palloilla. Aaron kuitenkin ilmoitti heti tästä kuullessaan, että hän ei nappulafutikseen mene. Eikä ainakaan tee siellä mitään. Niinpä niin. Justjoo. Ja vastustus on ollut hyvin systemaattista. No, ei sentään mitään itkupotkukohtauksia, mutta vaikka miten kivasti on puhuttu, niin Aaron ei kovin mielellään jalkapalloon lähtenyt. Lähdettiin silti. Tänään kello yhdeksitoista suuntasin nokan kohti Valio Areenaa Aaronin ja Hilman kanssa. Imoittauduttiin, ja nappasin pallon mukaan, kun Aaron ei sitä halunnut ottaa. Ja mitä tapahtui parin metrin päässä, kun jäbän lenkkarit koskettivat tekonurmea? Ne lenkkarit alkoivat hyppiä tasajalkaa, ja pikkupoika lenkkareiden sisällä alkoi hokea, että "äiti, minäkin haluan, anna pallo minulle, minä haluan potkia, anna pallo, minä haluan myös". Ja niin se mennä viiletti kolme varttia kuin ei mitään. Aaron Kuunteli valmentajien ohjeita, juoksi, teki kuperkeikkaa, heitti, vieritti ja potki palloa kuin vanha tekijä. Pikkuherran naama oli messingillä koko ajan. Ja Aaron ilmoitti vielä lopussa haluavansa ensi kerralla nelivuotiaiden ryhmään. (Nyt olimme kolmivuotiaiden ryhmässä).
Autossa kysyin, että oliko kivaa. Oli ollut. Ja kertoi myös rakastavansa sitä palloa. Kotimatkalla mieli sitten jo muuttui taas, ja siellä ei ollut ollutkaan kivaa, eikä halua enää uudestaan. Heh. Luulenpa, että menemme silti, ainakin tämän päiväisen kokemuksen perusteella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti