Pääsiäinen oli meillä kerrassaan loistava. Lauantaina heti aamusta (tai no, aamupäivästä), suuntasimme kohti Pompotia, jossa tapasimme ystäväperheen. Riihimäellä oli järjestetty paljon ohjelmaa eritoten lapsiperheille pääsiäiseksi, ja meillä oli aikomuksena ottaa ilo irti kaikesta. Aivan ensimmäisenä pyörähdimme Pompotissa nauttimassa pientä välipalaa, jonka jälkeen suuntasimme kaupunginmuseolle katsomaan kotieläimiä. Aaron oli aivan onneissaan päästessään silittämään lampaita, kaneja, koiraa ja muita karvaisia otuksia. Hilma oli tässä vaiheessa jo unilla, ja neidiltä jäi otukset kokonaan näkemättä. Toiseksi parasta Aaronista oli vain juosta ympäriinsä, ja sitä pikkuherra tekikin kiitettävästi koko pääsiäisen.
Elukoiden jälkeen oli vuorossa Jytäjyrsijoiden keikka, mutta taisi bändi soittaa hieman liian kovaa meidän muksuille. Aapo oli halunnut sieltä heti pois, eikä Aaronkaan kauaa viihtynyt. Niinpä me istuimme lavan takana olevalla rinteellä ja puhaltelimme saippuakuplia. Musiikki kuului sinnekin oikein hyvin, ja Aaron ja Aapo juoksivat rinnettä ylös alas saippuakuplien perässä.
Jytäjyrsijöiden jälkeen suuntasimme syömään, jonka jälkeen kuunneltiin vielä Jarkko Martikaisen keikka. Sitten olikin jo aika suunnata kotiin grillailemaan. Aaron ei ollut nukkunut päiväunia lainkaan, joten uni maittoi ihan kiitettävästi illalla. Oli pieni mies unessa, ennen kuin Taina-kummi ehti lastenhuoneesta pois. Ja minä kun jännitin, että kuinka nukkumiset sujuvat, kun Aapo ja Aaron nukkuivat samassa huoneessa...
Pääsiäissunnuntaina Aaron sai elämänsä ensimmäisen suklaamunan. Ei vain meinannut aamuväsymyksessään millään ymmärtää, mitä Antti-kummi selitti, ja hermostuikin, kun pyydettiin kuuntelemaan kukosta, joka oli muninut sängyn alle, mutta kun Aapo toi näytille oman munansa, lähti Aaronkin tonkimaan sänkynsä alustaa. Ja pieni hassu aivan tärisi innostuksesta, vaikkei vielä edes ymmärtänyt, mitä hänellä oli käsissään. Ja mikäs sen parempaa aamupalaksi kuin suklaa :P Saivat toki sitten puuroakin vähän myöhemmin.
Lounaan jälkeen suuntasimme Tivoliin, jossa Aapo, Louna ja Aaron pääsivät autoradalle. Ensimmäisen kerran jälkeen tuli molemmilla pojilla niin suru puseroon, että pääsivät samaan laitteeseen vielä uudestaan. Minä vähän etukäteen jännitin, että tuleeko moisessa laitteessa parku, kun joskus Aaron on pelännyt niitä kauppakeskuksissa olevia härveleitäkin, mutta eikö mitä! Siellä se huristeli niin kuin vanha tekijä. Ja oli niin jelleä... Tivolissa Aaron sai ensimmäisen kerran maistaa hattaraa, mutta se ei pikkuherralle oikein maistunut. Popcornit sitäkin paremmin.
Tivolin jälkeen suuntasimme vielä Noitametsään. Tässä vaiheessa Aaronia alkoi jännittää, mutta uskalsi isin sylissä mennä eteenpäin. Kaikki oli kuitenkin siinä vaiheessa "ei, en halua". Mentiin silti. Noitametsässä oli sellainen toimintarata, jossa vähän pompittiin ja mentiin liukumäkeä, ja kaikki meni ihan hyvin, kunnes sitten paperimassa-lohikäärmeen luona tuli pieni itku. Mutta siitäkin selvittiin, ja vaikkei Aaron halunnutkaan hyvän mielen täplää nenänpäähän, sai hänkin silti noidan arkusta karkin.
Vappu sujui vähän kuin pääsiäinen, hyvässä seurassa grillaillen :) Isi toi Aaronille ja Hilmalle vappupallot perjantaina töistä tullessaan. Hilma oli ihan ihmeissään moisesta, ja Aaron aivan onneissaan. Lauantaina lapset saivat vielä toiset pallot kyläilypaikasta, joten meillä on varsinainen pallometsä täällä olohuoneessa.
Loppuun vielä Aaronin kyselyvaiheesta, joka tuntuu olevan aivan loputon. Viime aikojen parhaita kysymyksiä on ollut minulle osoitettu "mistä sinun pääsi on kasvanut tuohon", ja jatkokysymys "lähteekö se kohta pois". Jotenkin ne kysymykset vain kiertävät kehää, ja lopulta Aaron saattaa jo kysyä "mikä pää?". Näitä kysymyksiä on aivan ehtymättömästi.
Uhmaa Aaronille on himpun verran enemmän kuin ennen. Herra Ei halua, "En", tai sitten tahtoo jotakin niin vietävästi. Mutta on se silti aivan uskomattoman kiltti kulta pieni, joka noutaa äidille tavaroita ja nostaa Hilmalle tuttia. Aaron syökin niin kiltisti. Tai no, hitaasti mutta varmasti. Oikeastaan aika ihmeellisesti. Vaikka Aaron ei erityisemmin tykkää jostain ruoasta, hän yleensä yrittää syödä sitä. Joskus eräs tomaatti-sipuli-mozzarella-piirakka ei niin ollut hänen mieleensä, ja näin, miten sipulin pala vain pyöri hänen suussaan. Ja silti Aaron otti toisenkin lusikallisen, eikä sylkenyt niitä ulos. Nieleminen vain näytti olevan sen verran vaikeaa, että totesin, ettei ole pakko syödä :D Muutenkin Aaron aika hyvin maistaa uusia juttuja, tänäänkin tuoretta herkkusientä, jota ei hetkeen ole ollut. Pyysi vieläpä lisää.
Hilma on aika omapäinen neiti. Kiipeää kaikkialle, minne pääsee, ja yrittää kaikkialle muuallekin. Mitään itsesuojeluvaistoa neidille ei vain vielä ole tullut. Syöttötuoliin häntä ei voi jättää sekunniksikaan yksin, koska Himpanssi on alta aikayksikön pöydällä kontallaan. Kovasti Hilma kertoo nykyään, mitä hän haluaa tai mikä harmittaa. Yleensä hän sanoo hyvin tomerasti "tö" ja osoittaa sormellaan. Suurin kauhistuksen aihe viime aikoina on ollut keppihevonen, jonka tein Aaronille joululahjaksi. Jostain syystä se herättää Hilmassa suurta pelkoa. Toissapäivänä ihmettelin, että mitä neiti yhtäkkiä itki eteisessä, ja kovasti osoitteli työhuoneeseen. Siellähän se keppihevonen olikin... Tänään sanottiin "tö" potkuautolle, jonka kyydistä pudottiin. Ja "tö" Hilma sanoo myös esineistä, jotka haluaa itselleen. Hyvin yleiskäyttöinen sana :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti